Uutisen päiväys

14.2.2016← Takaisin

Kykkäseltä hyvä nousu toisella kierroksella, tulos 18:s

Julia Kykkäsen ponnisti 18:nneksi Slovenian Ljubnossa hypätyssä maailmancupin kilpailussa. 

Kykkänen oli karsintakierroksen kolmas 88,5 puolen metrin hypyllään. Ensimmäisellä varsinaisella kilpailukierroksella lento kantoi 82 metriä, jolla Kykkänen oli kierroksen 29:s. 

Toinen kierros toi jälleen karsintakierroksen kaltaisen suorituksen, 88,5 metrisen hypyn ja Kykkänen kipusi tuloksissa 11 sijaa ylöspäin. 

”Ei se ensimmäinenkään hyppynä ollut huono, mutta en ihan ehtinyt keulalle. Tosi vaikea tuo mäki on minulle”, Kykkänen sanoi. 

Kykkänen näki kuitenkin paljon positiivista Ljubnon viikonlopussa. 

”Olen tosi tyytyväinen, että olin pisteillä täällä molemmissa kisoissa. Pystyin hyppäämään ja tuosta mäestä, niin kyllä tämä hyvin etenee, kun pääsee muihin mäkiin.”

Tiukka kisaviikonloppu tuntuu kropassa, eikä selkäkään ihan tunnoton ole.

”Selkä taipuu, mutta kyllä se meinaa vääntää lantiota virheasentoon. Tiivis hyppyrytmi antaa kyllä tunnetta selkään, mutta ei se onneksi kipeä ole”, lopetti Kykkänen. 

Suomen toinen edustaja Susanna Forsström hyppäsi karsinnassa 76 metriä, ollen 33:s.

Kilpailun voittoon hyppäsi Itävallan kokenut Daniela Iraschko-Stolz. Toiseksi ylsi Slovenian Maja Vtic ja kolmanneksi Itävallan Chiara Hölzl. Maailmancupia johtava Japanin Sara Takanashi jätettiin tänään neljänneksi. 

Seuraavaksi naisten mäkihypyn maailmancup-kiertue valloittaa jälleen yhden uuden maan, kun perjantaina 19.2. hypätään MM-esikisoissa Lahden Salpausselällä.

Tulokset, 14.2.2016 Ljubno