Uutisen päiväys

8.12.2019← Takaisin

Koko naisten mäkikolmikko mukana kilpailussa - miesten puolella tekniikkaongelmia

Mäkihypyssä nähtiin tänäänkin kiire päivä, kun kilpailut jatkuivat Norjassa sekä Venäjällä. Naisten kilpailussa koettiin onnistumisia, kun kaikki kolme hyppääjää pääsivät karsinnasta kilpailuun.

Continental cup

Niko Kytösaho jatkoi varmaa suorittamista Norjan Vikersundissa ja hyppäsi Continental cupin toisessa osakilpailussa 19. sijalle. Suomalaisista mukana olleet Jarkko Määttä (34. sija) sekä Henri Kavilo (62. sija) eivät eiliseen tapaan päässeet pisteille. 

Kytösaho koki ettei saanut irti kaikkea potentiaaliaan.

”Koko viikonloppu aika samanlaista. Perus ok suorittamista, ei mitään ihmeempiä. Pettynyt fiilis jäi viikonlopusta, kun ei tullut yhtään hyvää hyppyä. Aika paljon parempaan pystyn, kuten Rukallakin nähtiin. Paremmin sitten ensi viikonloppuna.” 

Naisten maailmancup

Kaikki kolme suomalaisnaista selvittivät karsinnan ja hyppäsivät kilpailussa. Toiselle kierrokselle rahkeet eivät tänään riittäneet. Susanna Forsström oli päivän parhaana suomalaisena 35. Julia Kykkänen sijoittui sijalle 37 ja Jenny Rautionaho sijalle 38.

Naisten päävalmentaja Ossi-Pekka Valta oli positiivisella mielellä kilpailun jälkeen.

”Valitettavasti ei ollut meidän naisia toisella kierroksella. Positiivista kuitenkin oli että kaikki naiset olivat kisassa. Aiemmin ei ole tainnut olla kaikki hyppääjät karsinnasta kilpailussa, eli kehitystä on tapahtunut. Jos teknisiä asioita katsotaan, niin vauhtimäen asennossa on korjaamista, jäätiin muista maista vauhdeissa. Hyppääminen oli vähän mediumia, ei täysonnistumisia. Jenny kuitenkin ensimmäistä kertaa maailmancupin kilpailussa, huippujuttu.”

Miesten maailmancup

Nizhny Tagilissa suomalaiset eivät juhlineet onnistumisilla. Sekä Antti Aalto että Eetu Nousiainen paransivat sijoitustaan lauantain kisasta. Aalto jäi niukasti toisen kierroksen ulkopuolelle ollessaan 34. ja Nousiainen hyppäsi sijalle 47.

Antti Aalto oli kisan jälkeen samanlaisilla mietteillä kuin lauantaina.

”Tänään oli samankaltaista hyppäämistä kuin eilen. En päässyt omalle tasolle, ei ole itseluottamusta. Nyt pitäisi saada hyviä hyppyjä alle, niin saisi niitä kisassa esiin.”

"Ei saatu muutoksia hyppyihin. Taso ei valitettavasti riitä siihen mitä haluaisi. Sillon kun on vaikeempaa, tarvitsee luoda uskoa ja yksinkertaistaa tekemistä. Tekniset ongelmat näkyvät hyppyrin keulalla. Tästä kotia kohden ja muutama treenipäivä alle. Uusi mahdollisuus ensi viikonloppuna Klingenthalissa,” summasi päävalmentaja Lauri Hakola sunnuntaina.

Tulokset Vikersund
Tulokset Lillehammer
Tulokset Nizhny Tagil

Kuuntele mietteitä Soundcloudista

Kuva: Lisa Gode

***

Seuraa joukkuetta sosiaalisessa mediassa

Facebook Ski Jumping Team Finland
Instagram @sjteamfin
Twitter @sjteamfin
#sjteamfin