Uutisen päiväys

28.11.2014← Takaisin

Kilpailukausi alkamassa – nuorilta odotetaan kansallista läpimurtoa

  • Lidl Nuoriso-ryhmien valmentajat Janne Ylijärvi ja Juha Viholainen tutkivat tarkasti valmennettavien harjoituspäiväkirjoja
  • Tuomo Mutru  saa viimeiset ohjeet ennen harjoituksia Janne Ylijärveltä
  • Jesse Pääkkönen toivoo rentoja hyppyjä ja hyviä hiihtoja tulevalta kilpailukaudelta

Talvilajien kilpailukausi on päässyt alkuun ja tältä kaudelta Lidl-ryhmiltä odotetaan edelliskautta parempia tuloksia ja joiltakin jopa kansallista läpimurtoa aikuisten sarjoihin. Yhdistetyn Lidl-ryhmän valmentaja Juha Viholainen ja mäkihypyn Lidl-valmentaja Janne Ylijärvi uskovat, että valmennuksen avulla nuoret ovat kehittyneet edellisvuodesta reilusti. Näin ollen odotukset hyvistä tuloksista tulevan talven kisoista ovat perusteltuja.

Yhdistetyn ja mäkihypyn kilpailukausi on jo alkanut ja pikkuhiljaa myös Lidl-valmennusryhmien urheilijat pääsevät kokeilemaan omaa kilpailukuntoaan.  Tänä vuonna nuorilla on mahdollisuus kilpailla enemmän, sillä kilpailuja on lisätty viime vuoteen verrattuna. Tällä kaudella nuorilla on yhdistetyssä ja mäessä noin kymmenen kilpailua, eli Lidl-cupissa ja Hopeasommassa, laskeskelevat valmentajat Juha Viholainen ja Janne Ylijärvi.

- Tämä määrä on hyvä nuorille, lisäksi tulevat vielä mm. mäkihypyn kansainväliset kilpailut, joten kilpailukausi näyttää hyvältä, miettii Ylijärvi. Samalla kilpailukausi on saatu venytettyä todelliselle lumikaudelle.

Juha Viholainen on myös tyytyväinen kilpailujen määrään nuoremmilla ikäluokilla, alle 18-vuotiaiden tilanne kuitenkin huolestuttaa.

-  Lidl-cupin ikärajoja on muutettu, sillä sarjat ovat nyt alle 11, 13 ja 15-vuotiaille. Alle 18-vuotiaiden kilpailuja on mielestäni liian vähän, toteaa Viholainen. Vanhemmilta on nimittäin tullut huolestuneita kommentteja siitä, että miksi alle 18-vuotiaille on niin vähän kisoja. Moni on jopa aikonut lopettaa kilpailemisen tämän vuoksi, murehtii Viholainen. Hän toivookin, että mahdollisimman moni seura ottaisi alle 18-vuotiaiden sarjan Lidl-cupin yhteyteen, jotta näitä kilpailuja saataisiin lisää. 

Taso nousee

Lidl-ryhmien valmennus on vuosien mittaan parantunut ja mukana olevien seuranta on myös tiivistynyt. Tämä on antanut mahdollisuuden niin urheilijoiden, heidän omien valmentajiensa ja ryhmävalmentajien yhteistyön parantumiseen.

- Poikien harjoittelua on nyt pystytty kontrolloimaan paremmin, sillä netissä pidettävät harjoituspäiväkirjat on täytetty melko hyvin ja niistä voidaan saada tietoa poikien tekemisistä harjoituskauden aikana kotosalla, kertoo Viholainen.

- Harjoituspäiväkirjojen avulla tiedämme suurin piirtein, mitä pojat tekevät kotonaan. Leirit ovat pojille mahdollisuus olla yhteistyössä muiden urheilijoiden ja valmentajien kanssa, mutta kotiharjoittelu on kuitenkin näissä ikäryhmissä se kaikkein tärkein osa, lisää Ylijärvi.

Harjoituspäiväkirjat ovat näyttäneet valmentajille, että harjoituksissa on ollut imua ja niitä on tehty. Myös menestyminen yhdistetyn kansainvälisissä kilpailuissa Oberstdorfissa nuorten sarjoissa tänä syksynä antaa uskoa tason nousuun.

Urheilijoille uskoa omaan tekemiseen

Valmentajien odotukset ovat siis korkealla, hyviä tuloksia odottavat myös urheilijat.  Mäkihypyn nuorten Lidl-ryhmästä Tuomo Mutru  on jo aloittanut kilpailunsa ensi-lumen kisoissa Rovaniemellä.  Siellä hyppääminen tuntui hieman vaikealta, mutta uskoa sen paranemiseen nuorella on.

-  Hyppy on parantunut viime kaudesta melkoisesti. Olen saanut harjoitella paljon sekä kotona, että leireillä ja näin hyppytuntuma on parempi, miettii Tuomo.

-  Tavoitteenani on pääsy olympiafestivaaleille Itävaltaan ensi vuoden alkupuolella, Nyt sinne on jo valittu kaksi meidän ryhmästä, mutta kaksi paikkaa on vielä avoinna, miettii Tuomo.

Yhdistetyn ryhmässä Jesse Pääkkönen puolestaan ei ole vielä aloittanut kilpailukauttaan, mutta se alkaa piakkoin Vuokatissa. Lidl-ryhmän leirit ovat antaneet Jesselle apua harjoitteluun ja lisätsemppiä kotiharjoitteluun. Tulevat kilpailut ovat mitta siitä, mihin on päästy.  Jesse aikoo kilpailla noin 10 kilpailua kaudessa ja sitä hän pitää hyvänä määränä.

-  Kymmenkunta kilpailua on sopiva määrä kaudelle. Siinä ei ole kisoja joka viikonloppu, ennätän välillä hieman lepäilemään ja treenaamaankin, kertoo Jesse.

Tulevista kilpailuista hän odottaa rentoja hyppyjä ja hiihtoja ja toiveena on, että tulokset paranevat viime vuodesta.

- Olisihan se hyvä, jos pääsisin joissakin kilpailuissa kärkisijoille, miettii Jesse.

Teksti ja kuvat: Terttu Karhumaa