Uutisen päiväys

12.3.2015← Takaisin

Karhumaa jälleen voittoon Trondheimissa

Yhdistetyn Youth Cupissa Wille Karhumaa oli torstaina pitelemätön. Keskiviikkona voiton loppukiritaistelussa ottanut Karhumaa takoi toisena kisapäivänä selvän eron vastustajiin.

Nuoret hyppäsivät HS68 (K60) mäestä ja hiihtomatka oli 4,5 kilometriä. ”Juu, tosi hyvä fiilis. Mäen jälkeen lähdin kuudentena 28 sekuntia perään. Eilen meni loppukirikamppailuksi ja voitin sekunnilla, tänään olin puolisen minuuttia kovempi”, Karhumaa kommentoi päivän suoritustaan.

Nuorukainen löysi kuitenkin voittosuorituksestaankin parannettavaa. ”Hyppääminen ei ollut teknisesti hyvää tekemistä verrattuna siihen, mitä oli ennen tänne tuloa. Tänään tuli kisaan ihan kohtalainen hyppy. Mäki tuntui hyvältä ja sain eilisestä parannettua.”

Ladulla Karhumaa onnistui täydellisesti. Liki puolen minuutin taka-ajoasemasta urheilija nousi yhtä ylivoimaiseen voittoon. ”Ladulla oli pari kovaa nousua ja nousujen jälkeen oli isot ja pitkät alamäet. Olivat ehkä vähän turhankin pitkiä alamäet.” 

Kuva: Karhumaan FB-sivu