Uutisen päiväys

11.1.2015← Takaisin

Julia Kykkänen tsemppasi viidenneksitoista Sapporossa

    On ihan mielenkiintoista miettiä, minne asti hyppy kantaa silloin kun ponnistuskin suuntautuu sinne mihin pitää, kommentoi valmentaja Kimmo Kykkänen.

    Julia Kykkänen sijoittui komeasti pisteille Japanin Sapporossa hypätyssä naisten maailmancupin osakilpailussa. Varhain sunnuntaiaamuna Suomen-aikaa hypätty kilpailu tarjosi säätilan puolesta koko kattauksen, sivutuulta, puuskittaista tuulta ja voimakasta lumisadetta.

    "Ei siinä mitään, ladunhan saa pidettyä kuitenkin auki", Julia Kykkänen kommentoi.

    Kykkäsen hyppyä vaivasi lauantaina tekniikkaongelma, jonka seurauksena ponnistuksen suuntaaminen keulalta on hankalaa. Sama vaiva jatkui sunnuntainakin, mutta hyppääjä tsemppasi ilmalennossa itsensä pistesijojen puolelle.

    "Tämmöistä se on aina alkukaudesta. Samat vaivat joka kausi ja aina ne on käytävä läpi. Seuraavaksi täältä lähdetään ensi viikoksi eri saarelle Japaniin, Zaoon, jossa hypätään sitten viikon päästä. En tiedä, onko hyppyä mahdollisuus harjoitella missään välissä, mutta jos satanen (K100)-mäki löytyy jostain, niin mikä ettei", sanoo Julia Kykkänen.

    Valmentaja Kimmo Kykkänen oli eilistä tyytyväisempi kilpailun antiin.

    "Eihän hyppy vielä kohdillaan ole, mutta on hyvä että pisteitä tulee tuollaisellakin suorituksella. Lentämisellä Julia paikkasi ponnistuksen puutteita. On ihan mielenkiintoista miettiä, mihin hyppy kantaisi tilanteessa jos ponnistuskin lähtee vielä sinne mihin pitääkin", Kimmo Kykkänen näkee.

    Kilpailun voitti sunnuntainakin isäntämaan Sara Takanashi. Naisten maailmancup jatkuu viikon kuluttua Zaossa.

    Kisan tulokset kokonaisuudessaan tästä.