Uutisen päiväys

2.2.2020← Takaisin

Julia Kykkänen 34:s Oberstdorfissa 

Mäkihypyn maailmancup jatkui naisten osalta viikonloppuna Oberstdorfissa. Lauantain kilpailussa ei nähty suomalaisia, mutta Julia Kykkänen hyppäsi sunnuntaisesta karsinnasta mukaan varsinaiseen kilpailuun. Kykkänen sijoittui kilpailussa sijalle 34.

Kykkäsen kilpailuhyppy kantoi 101 metriä ja pisteitä kertyi 81,1.

– Kilpailuhypyssä ponnistus myöhästyi paljon ja asennon kanssa on tekemistä, ei tänään riittänyt toiselle kierrokselle. Julialla on ollut vähän haastava viikko, kun tuli Rasnovin jälkeen kipeäksi. Huomaa, että se on syönyt voimia, kertoi naisten päävalmentaja Ossi-Pekka Valta.

– Nyt keskitytään hyppäämiseen ja siihen, että saadaan se taas toimimaan, totesi Kykkänen.

Maailmancupin kalenteri on tiivis ja hyppäämisen viilaaminen kilpailureissujen välillä on ollut vaikeaa. Kykkäsen lisäksi Oberstdorfissa hyppäsi Susanna Forsström, joka ei yltänyt karsinnoista varsinaisiin osakilpailuihin. 

– "Suskulla" oli vaikea viikonloppu. Huomaa, että ei olla päästy mäkeen treenaamaan reissujen välissä. Nyt kotiin ja päästään pitkästä aikaa mäkeen. Siihen pari fysiikkatreeniä päälle, niin lähtee homma ihan varmasti taas aukeamaan. Löytyy se ajatus ja tunne tuonne mäkeen, totesi Valta.

Tulokset

Kommentteja SoundCloudissa