Uutisen päiväys

24.1.2015← Takaisin

Jim Härtull Sapporossa jälleen maailmancupin pisteille

    Jim Härtullin sijoitus lauantaina oli 28:s. Ilkka Herola ei pystynyt osallistumaan sairastelun vuoksi.

    Jim Härtull on sijoittunut 28:ksi Sapporossa käydyssä yhdistetyn maailmancupin osakilpailussa. Sijoitus on nuorelle urheilijalle toinen peräkkäinen maailmancupin pistesija. Urheilija itse piti suoritustaan varsin kaksijakoisena. Ilkka Herola ei pystynyt osallistumaan lauantain kilpailuun sairastelujen vuoksi.

    "Mäessä hyppy ei kulkenut ihan sillä tavalla kuin olisi ollut rahkeita. Hyppykeli oli tänään hyvä, joten sitä kautta turvallisesti sai vetää, mutta ei nyt lähtenyt ihan niin kuin olisi voinut toivoa. Hiihto-osuus olikin sitten selvästi jo parempi, ja tuntuu vähän siltä, että kisa kisalta tekeminen aukeaa parempaan suuntaan", Härtull kommentoi kilpailun jälkeen.

    "Seuraavaksi edessä on kilpailutauko omalta osaltani, sen käytän harjoittelemiseen ja on ohjelmassa hiihtokilpailukin. Ihan perusharjoittelua, rakennellaan kuntoa rauhassa kohti Falunia", Härtull jatkaa.

    Päävalmentaja Petter Kukkosen näkemys päivän kilpailun kulusta on yhteneväinen.

    "Ei ollut ihan parasta Jimiä, nyt ero eiliseen tuli mäessä. Hiihto kyllä sujui hyvin, ja siihen voi olla kyllä tyytyväinen", Kukkonen kommentoi.

    Sapporon viikonvaihde on nyt takana, ja ensi viikonloppuna jatketaan Italian Val Di Fiemmessä. Sinne Suomi lähtee kolmen miehen joukkueella: Ilkka Herola, Matti Herola ja Jussi Salo.

    "Tässä alkaa olla kilpailuruuhkaa, päällekkäisyyksiä ja esimerkiksi Jimin kohdalla se tilanne, että takana on nyt todella pitkä yhtäjaksoinen kilpailuputki. Ilkan osalta tietysti lähdetään hakemaan hyvää tulosta, kun tämä viikonloppu kaatui sairasteluihin. Matti Herola ja Jussi Salo ovat pärjänneet nyt lupauksia antavasti, ja tämä on heille sauma antaa näyttöjä Falunin-kaavailujakin ajatellen. Niissä varmasti ollaan viisaampia ensi viikonvaihteen jälkeen", vinkkaa päävalmentaja Kukkonen.

    Kilpailun tulokset luettavissa tästä.

    Suomen joukkue Val Di Fiemmen maailmancupiin 30.1.-1.2.: Ilkka Herola, Matti Herola, Jussi Salo.