Uutisen päiväys

16.9.2012← Takaisin

Janne Happosen huippuhypyt veivät SM-kultaan Lahdessa

    Lahden hiihtostadionin mäkimontussa päätettiin mäkihypyn ja yhdistetyn tiivis kisaviikonloppu HS130 erikoismäen kilpailuun. Jännittävän kilpailun vei lopulta nimiinsä Puijon Hiihtoseuran Janne Happonen, vaikka kaatuikin toisen hyppynsä.

    Loistavassa säässä hypätyssä kisassa Happonen hyppäsi 118,5 ja 122 metriset hypyt ja keräsi pisteet 218.3 p. Happosen hypyt olivat ylivoimaisia muihin nähden ja jälkimmäisen hän joutui ottamaan alas heti kummun jälkeen ja tuloksena oli kaatuminen. HS130-piste olisi ylittynyt lähes varmasti.
    ”Oli otollinen hetki hypätä molemmilla kierroksilla, osaan hyödyntää vastatuulen hyvin. Muutenkin hyppy on ollut hyvällä mallilla ja nyt kaksi loistavaa hyppyä osui vielä peräkkäin”, Happonen iloitsi kisan jälkeen.
    ”Jouduin ottamaan toisen hypyn alas, aika hallitusti sainkin, vaikka kaaduin. Lentorata oli liian korkealla”, Happonen kertasi hyväkuntoisena, vaikka muoville kaatuikin.

    Happonen jatkaa kovia harjoituksia vielä ennen Kesä-GP-finaalikilpailuja Keski-Euroopassa.

    Kilpailun toiseksi hyppäsi Kainuun Hiihtoseuran Jarkko Määttä pistein 218.0 p. 18-vuotias Määttä voitti myös alle 20-vuotiaisen Suomen mestaruuden.
    ”Kesän harjoitukset ovat menneet hyvin ja on kiva huomata, että ne tuottavat tulosta. Talvikaudella päätavoite on vielä nuorten MM-kilpailuissa, mutta tietysti olisi kiva päästä maailmancupejakin kokeilemaan,” kertoi Kari Pätärin valmennettava Jarkko Määttä.

    Kolmanneksi hyppäsi Lahden Hiihtoseuran Sami Niemi pisteillä 214.6 p. Niemi hyppäsi hyvin harjoitustasolleen. Potentiaalia pidempiinkin hyppyihin Niemellä on.
    ”Tänään oli ihan perustekemistä. Hyppyjen taso heittelee vielä paljon, varaa on kyllä parantaa ainakin tasalaatuisuudessa”, Niemi mietti kilpailun jälkeen.

    Niemelä mielissään Happosesta ja hyvistä haastajista

    Maajoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelä oli erittäin mielissään henkilökohtaisen valmennettavansa Janne Happosen otteista.
    ”Janne oli nyt ensimmäinen joka avasi päätä hyvin tulosten suuntaan ja hyppäsi korkealla tasolla. Toisaalta mielissäni olin myös nuorista haastajista. Määtän Jarkko esimerkiksi osoitti erinomaisia otteita”, Niemelä sanaili.

    Vaikka hyppypuvut eivät enää kanna hyppääjää entiseen malliin, olivat Happosen hypyt päivän kilpailussa ylipitkiä. Niemelä korostikin vauhtien kasvun seurauksia ja sääntömuutosten vaikutuksia. Jatkossa hyppääjien fysiikkaan ja fysiikkaharjoitteluun tulee panostaa erittäin paljon.
    ”Fyysisen harjoittelun merkitys tulee korostumaan joka kerta, kun joku hyppää ylipitkiä hyppyjä, kuten Janne tänään”, Niemelä linjasi.

    Finnjumping teki myös valinnat kesän viimeisiin kansainvälisiin kilpailuihin. Valinnoissa katsottiin urheilijoiden menestystä kesän kansainvälisissä kilpailuissa, Continental Cupeissa sekä kesä GP-kisoissa sekä viikonlopun SM-kilpailuissa Lahdessa.

    Continental Cup 22.–23.9. Klingenthal, joukkueessa hyppäävät:
    Sami Niemi, Lahden Hiihtoseura
    Lauri Asikainen, Kuusamon Erä-Veikot
    Olli Muotka, Lahden Hiihtoseura
    Mika Kulmala, Lahden Hiihtoseura

    Kesä GP 29.–30.9. Hinzenbach, 2.10. Klingenthal, joukkueessa hyppäävät:
    Janne Happonen, Puijon Hiihtoseura
    Anssi Koivuranta, Kuusamon Erä-Veikot
    Jarkko Määttä, Kainuun Hiihtoseura
    1 urheilija valitaan Continental Cupin tulosten perusteella

    Tulokset kokonaisuudessaan Lahden Hiihtoseuran sivulla