Uutisen päiväys

14.1.2018← Takaisin

Eero Hirvonen jatkaa tiukkojen loppukirien merkeissä – tänään kilpailussa viides sija

Val di Fiemmessä nähtiin jälleen jännitysnäytelmä, kun Eero Hirvonen taisteli palkintosijoista viime metreille saakka. Mäkiaho ja Manninen nappasivat myös maailmancupin pisteitä.

Italian Val di Fiemmen viikonlopun viimeinen kilpailu alkoi mäkimontussa, jonka hallinnasta vastasi Jarl Magnus Riiber. Norjalainen hyppäsi hurjan 131 metrisen hypyn ja venytti näin ollen 47 sekunnin kaulan toisena lähteneeseen Itävallan Mario Seideliin. Kolmantena ladulle säntäsi maailmancupin johtaja Norjan Jan Schmid.

Eero Hirvonen oli parhaana suomalaisena yhdeksäntenä mäkiosuudella. Hänen hyppynsä kantoi 118 metriä ja eroa ladulle lähdettäessä kärjen Riiberiin oli 1.27.

”Kokonaisuutena ihan tasapainoinen suoritus. Mäessä ok hyppy ja lähtöpaikka oli ihan kohtuullinen, että siinä oli käytännössä kaikki ihan auki siihen hiihto-osuudelle,” Hirvonen toteaa.

2.10 kärjen takaa matkalle starttasi Arttu Mäkiaho sijalta 22. Hänen hypylle mittaa kertyi 117 metriä.

”Tänään oli taas vähän parempaa hyppäämistä, mutta ei vieläkään saanut niitä ihan omia onnistumisia sinne mäkeen. Se oli semmoinen basic mäkiosuus taas. 22. mäen jälkeen, niin piti olla ihan hyvä asetelmat hiihtoon kumminkin,” kertaa Mäkiaho.

Kolmantena suomalaisena hiihto-osuudelle lähti Hannu Manninen numero 37 rinnassaan. Mannisella ladulla kurottavaa kärkeen oli 2.55.

”Mäki ei ollut ihan sellaista, mitä olisin eilisen jälkeen odottanut. En saanut niin rentoa suoritusta aikaiseksi kilpailuun. Mäen jälkeen oli jo sellaiset asetelmat, ettei ollut ihan paras lähtöpaikka. Eroa oli taas aika paljon kärkeen,” Hannu Manninen miettii.

Ilkka Herola hylättiin kilpailusta hyppypuvun vuoksi.

Hiihto-osuudella keltaliivi Schimd kuittasi voiton kahdeksan sekuntia ennen takana tullutta porukkaa. Loppukiritaistelussa yhdeksän henkisestä ryhmästä vahvimpia olivat Itävallan Lukas Klapfer ennen Saksan Fabian Riesslea. Eero Hirvonen hiihti itsensä viidenneksi päivän kilpailussa. Eroa voittajaan oli 8.9 sekuntia.

”Hiihto tuntui ihan hyvältä. Tällä kertaa ajattelin, vaan säästellä vähän enemmän sinne loppuun ja sitä voimaa oli sitten ihan hyvin. Tuollainen nopea loppusuora laskun jälkeen ei kuulu ihan omiin suosikkeihin. Siinä aika paljon riippuu paikasta, vähän tuurista ja lopussa tietenkin nopeudesta, että minkälaisessa imussa siihen pääsee polkemaan. Ei tällä kertaa nasahtanut sinne podiumille asti tuo homma, mutta on tuo viides sija ihan ok,” Hirvonen hymähtää.

Ladulla suomalaisista taistelivat myös Arttu Mäkiaho ja Hannu Manninen. Mäkiaho nosti itsensä 1.22.5 päähän kärjestä sijalle 20. Manninen nappasi ladulla yhdeksän urheilijaa kiinni ja oli lopulta sijalla 28. Maalissa hänen eronsa voittajaan oli 1.50.5.

”Ladulla oli aika kovaa kyytiä. Siinä oli iso gäppi sinne 15 sisälle. Siinä oli kovia hiihtomiehiä ja tultiin sitten porukassa kaikki. Ainoastaan sitten viimeisellä puolellatoista kilometrillä hyydyin. Enää ei ollut voimia kropassa kolmannen kisan jälkeen. Ihan tyytyväinen voi kuitenkin olla tähän viikonloppuun. Tästä on ihan mukava jatkaa kohti Chaux-Neuvea. Nyt palauttelemaan, vähän lepoa ja palauttavia treenejä, niin eiköhän tästä kone lähde käyntiin ensi viikonlopulla,” kertoo Mäkiaho.

”Samaan aikaan lähdössä ei ollut ketään hyvää vetoapua, joten itse jouduin lähtemään tosi kovaa hiihto-osuudelle ja se vähän kostautui heti ekalla kierroksella. Olin jo silloin tosi väsynyt, mutta pystyin parilla seuraavalla kierroksella vähän tasoittamaan omaa vauhtia ja lopussa pystyin vähän vielä kiristämään. Kuitenkin kolme pistettä tuli taisteltua. Sellainen kohtuu hyvä suoritus. Vähän se on vielä kiinni mäkipuolelta, mutta sieltä tietää, että pystyy parhaimmillaan hyppäämään selkeästi paremmin, mitä nyt olen kilpailuihin onnistunut. Kun saa hyvät lähtöpaikat, niin on aivan eri tilanne lähteä pistejahtiin. Tämmöinen viikonlopun päätös tänään,” Manninen summaa.

Ensi viikonvaihteessa yhdistetyn urheilijat suuntaavat Ranskaan.

Tulokset:http://medias1.fis-ski.com/pdf/2018/NK/4119/2018NK4119ROF.pdf