Uutisen päiväys

7.12.2014← Takaisin

Ilkka Herola nousi yhdistetyn hiihdossa sijalle 22

    Leevi Mutru lopputuloksissa sijalle 45. Janne Ryynänen ei lähtenyt hiihto-osuudelle mukaan.

    Lillehammerin sunnuntain yhdistetyn kilpailussa hiihto-osuudelle lähti lopulta kaksi suomalaista. Heistä parhaiten sijoittui Ilkka Herola, jolle jäi hampaankoloon mäkiosuudesta. Herola nousi hiihdossa lopulta sijalle 22 eli komeasti maailmancupin pisteille. Herola hävisi kilpailun voittaneelle Norjan Miko Kokslienille minuutin ja kahdeksantoista sekuntia.

    "Mäessä tuomarineuvosto käytännössä pilasi Saksan (Björn) Kircheisenin ja Ilkan kilpailut. Molemmat lähetettiin liikkeelle semmoisiin tuulirakoihin ettei niissä ollut mitään mahdollisuuksia onnistua", harmittelee päävalmentaja Petter Kukkonen.

    "Hiihto sen sijaan sujui hyvin. Se paikkasi mäen pettymystä mukavasti, ja sijoitusten parantaminen tietenkin on aina hienoa".

    Leevi Mutru oli lopputuloksissa sijalla 45, eroa kärkeen tuli lähes neljä minuuttia. Myös Mutrun hiihto sujui Kukkosen mukaan tavoitteen mukaan.

    "Eilen kävi niin että Leevillä veto loppui ensimmäisen hiihtokierroksen jälkeen. Tänään sitä lähdettiin paikkaamaan vähän erilaisemmalla alkuverryttelyllä kuin yleensä. Verryttelyssä oli yksi vähän kovempi veto normaalisettiin verrattuna. Verryttely auttoi ja hiihto tuli maaliin suunnitelmien mukaan", Petter Kukkonen kommentoi nuorukaisen hiihtoa.

    Janne Ryynänen ei lähtenyt hiihto-osuudelle mukaan ollenkaan. Ryynänen oli mäkiosuuden jälkeen sijalla 30.

    "Jannella on ollut sellaisia terveysvaivoja, että katsoimme parhaaksi jättää nyt hiihdon väliin", Kukkonen selvittää poisjäännin syytä.

    Kokonaisuutena päävalmentaja ei ole viikonvaihteeseen pettynyt. Ilkka Herolan eilinen sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon herättää lupauksia ja antaa toiveita jatkoa ajatellen.

    "Monen kohdalla olemme vielä opintomatkavaiheessa. Tavoitteena on valmistaa urheilijat hiljalleen tähän meininkiin sillä tavalla, että kehityskäyrä on ylöspäin", Kukkonen kiteyttää.

    Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan täällä

    http://www.fis-ski.com/nordic-combined/events-and-places/event=35074/race=1771/index.html