Uutisen päiväys

25.8.2018← Takaisin

Ilkka Herola neljänneksi Oberstdorfissa - kaikki suomalaisurheilijat pisteille

Saksan Oberstdorfin kesä-GP:n ensimmäisen osakilpailun paras suomalainen oli Ilkka Herola, joka oli vahvasti mukana kilpailun kärkikamppailussa ja sijoittui neljänneksi. Sijoitus nosti Herolan kesä-GP:n kokonaistilanteen toiseksi.

Myös muut suomalaiset jatkoivat kesä-GP:n pistetilin kartuttamista. Arttu Mäkiaho nousi hiihto-osuudella sijalle 15 ja Leevi Mutru oli kilpailun 28:s.  

Mäkikuntoaan kesän aikana kohentanut Herola onnistui jälleen mäkiosuudella ja oli mukana kärkisijojen kamppailussa. 

"Jälleen kerran kohtuullisen hyvä päivä. Mäessä teknisesti hyvä hyppy, alastulossa jäi tänään vähän parantamisen varaa. Siinä menetti muutaman pisteen. Oli pari tuoretta miestä, jotka eivät Villachissa olleet ja olivat hiihto-osuudella omaa luokkaansa. Neljäs sija oli tänään paras mitä pystyi tuolta paikalta tekemään", kommentoi Herola.

Arttu Mäkiaho sijoittui mäkiosuudella sijalle 27. Mäkiaho taisteli hiihto-osuudella jopa kahdeksannesta sijasta, mutta sijoittui loppukirin päätteeksi sijalle 15.

”Mäessä tuli hyvä onnistuminen, nyt löytyi rentous kisakierrokselle. Hiihdossa pääsi aika helpolla ekat 7,5 kilometriä, saatiin porukkaa kiinni ja oli hyvä letka mennä. Tiesin hiihdon aikana, että jossain vaiheessa lähetään lyömään kovaa. Siinä vaiheessa oli jo happoa jaloissa, ettei pystynyt vastaamaan. Iski seinähappo jalkoihin loppukirissä, hyvä että pääsi mäen ylös. Kuitenkin, plusmerkkinen päivä kokonaisuudessaan, pyritään tästä jatkamaan huomenna”, kertaa Mäkiaho kilpailutuntemuksiaan.

Yhdistetyn kesä-GP jatkuu huomenna Oberstdorfin toisella osakilpailulla.

Tulokset
Tulokset mäkiosuuden jälkeen
Kesä-GP:n kokonaistilanne

Urheilijoiden kommentteja Soundcloudissa

Kuva: Romina Eggert