Uutisen päiväys

22.12.2019← Takaisin

Ilkka Herola jäi 0,1 sekuntia palkintopallisijoituksesta – "Tämän vuoden ehjimmät suoritukset"

Ilkka Herola nousi neljänneksi Ramsaun maailmancupin toisessa osakilpailussa. Herola oli mäkiosuuden jälkeen kymmenentenä 90 metrin hypyllään ja pääsi hiihto-osuudelle 50 sekuntia kärjen jälkeen.

Kolmanneksi nopeimman hiihtoajan hiihtänyt Herola nousi viimeisellä kierroksella mukaan taisteluun kärkisijoista. Maalisuoralla käytiin kovaa taistelua palkintopallisijoituksista ja Herola ylitti maaliviivan lopulta neljäntenä, vain 0,1 sekuntia kolmanneksi sijoittuneen Saksan Vinzenz Geigerin jälkeen. Norjalaisen Jarl Magnus Riiberin ykkössija jäi 4,2 sekunnin päähän. Toiseksi taisteli Norjan Joergen Graabak.

Herola oli tyytyväinen tasaisen varmaan päiväänsä.

– Tämän vuoden ehjimmät suoritukset. Hyppy oli riittävää perustasoa ja sai hyvän paikan lähteä. Hiihto onnistui taktisesti aikalailla niin hyvin kuin tuolta paikalta pystyi. Loppukirissä tuli tuon verran takkiin, kuuluu pelin luonteeseen joskus, totesi Herola.

Muut suomalaiset jäivät pistesijojen ulkopuolelle. Wille Karhumaa oli 35:s ja Leevi Mutru hiihti maaliin sijalle 42. 

– Mäkiosuudella tasainen, perus suoritus. Hiihdossa oli aika kova alku, tahmeeta kokonaisuudessaan koko kisa. 1,5 viikon sairastelu verotti aika paljon, kommentoi Karhumaa.

– Erittäin huonoa mäkitouhua, jäi aika paljon hampaankoloon. Kroppa tuntui verkassa ihan OK:lta, mutta kilpaa hiihdettäessä oli karmeimpia hiihtokokemuksia ikinä. Terveys edellä mennään ja sitten ruvetaan hakemaan kuntoa uudestaan, totesi Mutru vaikean viikonlopun päätteeksi.

Tulokset

Urheilijoiden kommentteja SoundCloudissa
Ilkka Herola
Wille Karhumaa
Leevi Mutru

Kuva: Romina Eggert