Uutisen päiväys

15.3.2017← Takaisin

Ilkka Herola häkellyttävällä nousulla kahdeksanneksi

Olosuhteiden puolesta työmiehen kelissä Trondheimissa hiihdetyssä yhdistetyn kauden 21:nnessa kilpailussa parasta suomalaisvauhtia piti hienosti kahdeksanneksi urakoinut Ilkka Herola.

Lämpöasteissa ja paikoittain räntäsateessa hiihdetyn kisan parhaaksi suomalaiseksi ylsi lopulta hienosti kahdeksantena maaliviivan ylittänyt Ilkka Herola. Suomalainen oli maalissa ensimmäisenä useamman urheilijan isosta porukasta, jossa taisteltiin pitkään juurikin kahdeksannesta sijasta.

"Joo, oli rankka keli tänään. Oli vaikeiden viimeviikkojen jälkeen kiva fiilis", maailmancupin kokonaistilanteessa vankasti seitsemäntenä ja yhden sijan Eero Hirvosta edellä oleva Herola tuumi tyytyväisen oloisena.

Herolan lisäksi tällä kaudella myös hyvin suorittanut Hirvonen otti maailmancupin pisteitä sijoituttuaan 23:nneksi. Leevi Mutru oli Norjassa 36:s ja talven viimeisessä maailmancup-kisassaan urakoinut Arttu Mäkiaho 42:s, Matti Herola puolestaan keskeytti.

Kauden kolmanneksi viimeisen kisan podium-paikat menivät lajia hallitsevalle Saksalle. Maailmancupin kärkeen 14 pisteen turvin noussut Eric Frenzel voitti, kakkoseksi pudonnut Johannes Rydzek oli toinen ja kolmantena oleva Fabian Riessle kolmas.

Keskiviikkona Trondheimissa HS140-mäkiosuutta ei pystytty hyppäämään lainkaan haastavien sääolosuhteiden takia, jonka vuoksi tiistain varakisan tulokset otettiin käyttöön.

Sen tulosten perusteella suomalaisista parhaana ladulle lähti sijalta 21 startannut Hirvonen, vajaat kaksi minuuttia kärkeä perässä. Hirvosta seurasi vain kolmen sekunnin päässä Ilkka Herola. Mutru lähti hiihtoon 29:ntena ja Mäkiaho 42:ntenä.

Päivän paras suomalainen oli hiihto-osuuden yhdeksänneksi nopein.

"Sopii hyvin miehelle ja sukselle, kiri irtosi onnistuneen voimien jaon ansiosta hyvin", Ilkka Herola päätti viitaten kovaan keliin.

Linkit:
Trondheimin kisan tulokset
Maailmancupin kokonaistilanne

Jutun kuvassa Ilkka Herola ja Hirvonen. (SHL / Teemu Moisio)