Uutisen päiväys

23.2.2016← Takaisin

Hirvonen ja Karhumaa onnistuivat yhdistetyssä

Eero Hirvonen ja Wille Karhumaa onnistuivat loistavalla tavalla nuorten MM-kisojen yhdistetyn kisassa Rasnovissa. Hirvonen oli tiistaisen taiston tuloksissa neljäs ja Karhumaakin hienosti 13:s.

Lahdessa viime perjantaina uransa ensimmäiset maailmancupin pisteet napannut Hirvonen hävisi taistelun pronssista äärimmäisen tiukasti, sillä eroa palkintokorokkeelle oli ainoastaan 0,3 sekuntia.

"Olohan on tietenkin tosi pettynyt, mitali ei jäänyt kauas ja näissä kisoissa vaan mitalilla on merkitystä", Hirvonen pyöritteli.

"Kaikki on varmasti tehty valmistautumisessa niin hyvin kuin on pystytty, jossiteltavaa tietenkin tällaisessa tilanteessa löytyy, mutta turhaahan se on. Pitää nyt kuitenkin yrittää olla tyytyväinen siihen kehitykseen, mitä on tapahtunut kuluneen vuoden aikana. Tämän päivän toiseksi nopein hiihtoaika kertoo kyllä kehityksestä", suomalainen muistutti.

Lillehammerissa nuorten talviolympialaisissa kahdeksanneksi sijoittunut Karhumaa teki ladulla häkellyttävän nousun Hirvosen tavoin. Nuori suomalaisurheilija lähti hiihtoon sijalta 31 ylittäen maaliviivan kuitenkin 13:ntena.

"Hiihto oli taas hienoa suorittamista koko porukalta lukuun ottamatta Arttua (Mäkiaho), joka sairastui ja päätettiin yhdessä lääkärin kanssa, että hiihto jätetään välistä", valmentaja Antti Kuisma valotti.

Mikko Hulkko oli MM-lumilla 26:s, sairastunut Arttu Mäkiaho ei siis startannut hiihto-osuudelle.

"Harmittaa toki marginaalinen tappio loppusuoralla Eeron osalta, mutta Eerolta hieno kisa ja neljäs sija. Wille oli meidän man of the day. 15-vuotiaana kahdeksanneksi nopein hiihtoaika ja 13. sija. Loistava suoritus ja edessä valoisa tulevaisuus. Mikolla myös sijoitus parani 16 sijaa ja voi olla tyytyväinen arvokisadebyyttiin", Kuisma ylisti omiaan täysin ansaitusti.

Maailmanmestaruuden vei Itävallan Bernhard Flaschberger ennen saksalaisia Vinzenz Geigeria ja Terence Weberiä.

Keskiviikkona Rasnovissa on ohjelmassa joukkuekisa. Suomalaisten tavoite on Kuisman mukaan yllättää itsensä ja muut joukkueella Atte Korhonen, Hulkko, Karhumaa ja Hirvonen.


Tulokset tämän linkin takana

Kuvassa Eero Hirvonen. KUVA: SHL/Touho Häkkinen.

EDIT klo 23.04: Lisätty kommentit.