Uutisen päiväys

25.8.2018← Takaisin

Herola jatkoi erinomaisia otteita kesä-GP:llä - Oberstdorfin toisessa kisassa kolmanneksi

Ilkka Herola nousi jälleen palkintopallille kesä-GP-kilpailussa Saksan Oberstdorfissa. Mäkiosuuden jälkeen viidentenä rullahiihtoon lähtenyt Herola nousi kolmanneksi. Arttu Mäkiaho nousi myös pisteille ollen 25:s.

"Tänään oli tottakai hyvä lopetus tälle kiertueelle. Onnistunut hyppy, hyvä veto siihen. Toki alkaa kilpaileminen painaa, viides kisa kahdeksaan päivään, niin siitä oli paras puhti poikkeen loppukirissä. Mutta ei voi pettynytkään olla, hienoa oli tuohon lopettaa tämä", tiivisti Herola myöhään illalla kisan ja koko turneen.

Ennen kahta viimeistä kesä-GP-osakilpailua Ilkka Herola on kokonaistilanteessa toisena kymmenen pistettä johtavan Itävallan Mario Seidlintakana pistein 246. Kolmantena olevalla Saksan Johannes Rydzekillä on pisteitä 211.

Myös Arttu Mäkiaho urheili tasaisesti läpi tiiviin kesä-GP-viikon saaden pisteitä jokaisesta kilpailusta. Lauantain kilpailussa startissa oli jo väsynyt Mäkiaho, joka lähti hiihto-osuudelle sijalta 34.

"Tänään oli vaisumpi päivä, mäessä oli kankeempi mies. Ei ihan semmoista tekemistä kisa kierroksilla kuin eilen. Tänään jos joskus huomas (ennen hiihtoa), että oli tyhjä kroppa. Nyt näkyi varmasti koko viikon mättäminen ja eilinen kova kisa", mietti Mäkiaho,, joka nosti itsensä GP-pisteille hyvällä hiihdolla. 

Toista kertaa urallaan kesä-GP-kiertueelle osallistunut Mäkiaho otti kokonaisuudessaan ison askeleen eteenpäin suhteessa viime kauteen.

"Kokonaisuudessaan jos kiertuetta peilaa vaikka viime vuoteen, huomattavasti parempi kokonaisuus. Nyt oli neljä hyvää kisaa mukaan laskettuna se parisprintti Ilun kanssa, varsinkin ladulla oli hyviä suorituksia ja kyllä hyppääminenkin mennyt eteenpäin", summasi Mäkiaho. 

Leevi Mutru nosti hiihto-osuudella rajusti sijoitustaan 33:nneksi. Atte Korhonen oli kilpailun 37:s ja Wille Karhumaa 47:s.

Päävalmentaja Petter Kukkonen summasi pitkää ja raskasta leiri- ja kilpailurupeamaa positiivisin mielin.

"Hieno päätös saatiin kiertueelle. Mitä hyppäämisen suhteen on nyt kehitystyötä tehty, niin valonpilkahduksia näkyy useammalla urheilijalla näissä kisatilanteissakin. Eli niitä teknisiä tavoitteita (on saavutettu), mutta myös psyykkisiä eli pystyy kisatilanteeseen petraamaan hyppyjä. Näihin pitää olla tyytyväinen", sanoi Kukkonen, joka joukkueineen on seuraavat kaksi viikkoa kotioloissa ennen Rukan ja Vuokatin leiripätkiä.

Tulokset kokonaisuudessaan
Kesä-GP:n tilanne ennen kahta viimeistä osakilpailua
Urheilijoiden ja valmentajan kommentteja SoundCloudissa (Herola, Mäkiaho, Kukkonen)

Kuva: Romina Eggert