Uutisen päiväys

8.10.2018← Takaisin

Forsström ja Aalto ponnistivat mäkihypyn kesä-SM-kisojen mestareiksi Lahdessa

Lahden Hiihtoseuran Susanna Forsström ja Kiteen Urheilijoiden Antti Aalto hyppäsivät Suomen mestareiksi Lahdessa kesä-SM-kisoissa.

Naisten kilpailu oli tasainen alusta saakka ja HS100-mäessä käydyssä kilpailussa hyppyjen pituudet vaihtelivat 78,5-85,5 metrin välissä. Kesällä ja alkusyksystä hyppynsä kanssa tuskastellut Susanna Forsström onnistui kisassa tasaisimmin ja hyppäsi 85,5 ja 84 metriset hypyt ja keräsi tasan 200 pistettä. 

"Hankalan kesän jälkeen oli parhaimmat hypyt nyt ja itseluottamusta kasaan. Kesällä on tehty muutoksia ja voimapuolta kehitetty. Meni aika hankalaksi ja itseluottamus hukassa. Mutta tämä kisa erityisesti antoi lisää uskoa", kertoi Forsström.

Hopealle Lahden kotimäessä hyppäsi marraskuussa 16-vuotta täyttävä Julia Tervahartiala pistein 192 ja kolmanneksi polvivamman jälkeen kilpailemaan päässyt Ounasvaaran Hiihtoseuran Jenny Rautionaho pistein 177.

Miesten kilpailussa kärkipaikoista ensimmäisen kierroksen jälkeen taisteli tiiviisti mäkihypyn A-maajoukkueen urheilijatAntti Aalto, Eetu Nousiainen, Andreas Alamommo ja Jarkko Määttä

Hieman hitaammilla vauhdeilla ja kohtuulliseen tyhjään mäkeen hypätyllä toisella kierroksella pisimmälle venytti Kainuun Hiihtoseuran Jarkko Määttä, joka nosti itsensä Antti Aallon jälkeen hopealle. 

Aalto oli tyytyväinen kilpailuunsa ja ensimmäiseen yleisen sarjan Suomen mestaruuteensa.

"Tämä oli ensimmäinen (SM-kulta) aikuisten sarjassa. Hypyt olivat tänään aika lailla semmoisia, mitä täällä hyppäsin harjoituksissa", kertasi Aalto.

Harjoitusmäärien nosto aiheutti myös Aallolle haasteita alkukesästä. 

"Vähän hyppy ailahteli siinä alkukesästä, varmaan se kova harjoittelu teki sen. Mutta on se pitkässä juoksussa hyvä, että tuli harjoitustunteja", tiivisti Aalto.

Hopealle hyppäsi Määttä ja pronssipaikan piti itsellään Ounasvaaran Hiihtoseuran Andreas Alamommo. Alamommo hävisi lopulta vain 0,4 pistettä hopeamies Määtälle. Alamommo sai henkilökohtaisen pronssin kotiinvietäväksi eilisen joukkuehopean lisäksi. Valmennuksen päätös tiiviimmästä treenistä ilman kilpailuja ei ole vaikuttanut Alamommoon negatiivisesti.

"Samaa tasoa oli hypyt kuin eilen, semmoisia mukavan rentoja. Onhan se aina kiva kisata, nyt loppukesästä sai omat rennot hyvät hypyt kisaan, oikealla tiellä ollaan kohti talvea", totesi Alamommo.

Puijon Hiihtoseuran Eetu Nousiainen putosi toisella kierroksella neljänneksi. 

Tulokset, naiset

Tulokset, miehet

Urheillijoiden kommentteja äänitiedostoina Soundcloudissa
(Susanna Forsström, Antti Aalto, Jarkko Määttä, Andreas Alamommo)

Kuvat: SHL/Emmi Tiira