Uutisen päiväys

10.6.2014← Takaisin

FIS vahvisti hiihdon maailmancupit - Uusitalo FIS Counciliin

    Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) kevätkongressiviikko päättyi perjantaina 6.6.2014 yleiskokoukseen. Kokous vahvisti muun muassa hiihtolajien eri tasojen kilpailukalentereita, hyväksyi uusia jäsenmaita sekä äänesti uusista FIS Councilin jäsenistä.

    Suomen edustajaksi FIS Counciliin nousi Hiihtoliiton johtokunnan jäsen ja Ski Sport Finlandin puheenjohtaja Martti Uusitalo. Councilissa on 16 jäsentä ja Uusitalon lisäksi Japanin Aki Murasato ja Yhdysvaltain Dexter Paine valittiin uusina jäseninä.

    Vuorineuvos Matti Sundberg toimi edellisen nelivuotiskauden Councilissa Suomen edustajana. Uusitalo kiittää kokenutta edeltäjäänsä ja linjaa oman kautensa tavoitteita muun muassa vuoden 2017 Lahden MM-kilpailujen ja yhteistyön syventämisen kautta.

    ”Tuleva kaksivuotiskausi FIS Councilissa on Suomelle erittäin tärkeä ajanjakso. Suomen kannalta Lahden tulevat MM-kilpailut antavat varmasti lisämaustetta pohjoismaisten lajien strategisiin kysymyksiin. Hiihtourheilun aseman vahvistaminen kansainvälisessä mediakentässä ja eri lajien edelleen kehittäminen tästä näkökulmasta on erittäin tärkeää. Lisäksi haluan edelleen syventää ja kehittää pohjoismaalaista yhteistyötä FIS Councilissa ja samalla vahvistaa suhteita FIS:n jäsenmaihin.”

    Suomen maailmancupit omilla paikoillaan

    Barcelonassa vahvistettiin myös kauden 2014/2015 maailmancupin kilpailukalenterit. Suomessa pohjoismaisia lajeja kilpaillaan Rukalla marraskuussa (maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty), Lahdessa Salpausselällä maaliskuun alussa (kaikki lajit Rukan tapaan) ja heti Lahden jälkeen Kuopiossa Puijolla (mäkihyppy).

    Uudet järjestäjämaat ja -paikat hakevat kilpailuja jatkuvasti, ja Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala onkin tyytyväinen Suomen pitäessä paikkansa pohjoismaisten lajien kalentereissa. Kilpailuohjelman suhteen muutoksia tuli vain Ruka Nordiciin.

    ”Aikaisemmista vuosista poiketen ei Rukan Nordicissa hiihdetä triplaa vaan kaksi henkilökohtaista matkaa. Perinteisen sprintti ja perinteisen 10 ja 15 kilometrin kilpailut. Tripla palaa Rukalle jälleen kaudella 2015-2016.”

    Kilpailuohjelmat ja aikataulut päivitetään maailmancupkisojen omille sivuille piakkoin.

    Lue FISin tiedotteet Barcelonan kongressista www.fis-ski.com

    Kuva: @FIS
    Kilpailukalenterit 2014/2015

    Maastohiihdon maailmancup 2014/15

    Mäkihypyn maailmancup 2014/15

    Yhdistetyn maailmancup 2014/15