Uutisen päiväys

22.12.2011← Takaisin

Finnjumping Ry hallituksen tiedote

    Finnjumping Ry:n ("FJ") hallitus on torstaina 22.12.2011 pitämässään puhelinkokouksessa päättänyt varoittaa mäkihyppymaajoukkueen valmentaja Ville Kanteeta asiattomasta tavasta selvittää organisaation sisäisiä asioita median välityksellä. Hallitus katsoi, ettei Kantee toiminut työsopimuslaissa määritellyn työntekijän lojaliteettivelvollisuuden mukaisesti.

    FJ:n hallitus on kuullut asianosaisia, joukkueen henkilökuntaa ja urheilijoita viime päivien tapahtumista. Urheilijat eivät olleet osallisina tapahtumiin, vaikka tällaisiakin näkökantoja on virheellisesti ollut esillä. Asianosaisille ja henkilökunnalle on painotettu käydyissä keskusteluissa, ettei viime päivien mediakäyttäytyminen Finnjumpingin palkkalistoilla olevilta ole millään tapaa hyväksyttävää, eikä sellainen voi jatkua.

    Hallitus täsmentää, että toiminnanjohtaja on kutsuttu toimeensa talous- ja hallintoprosessien eheyttäjäksi ja hallituksen linjaamien päätösten toimeenpanijaksi. Tehtävistään Mauri Haataja on selvinnyt kiitettävästi. Myöskään muun henkilökunnan ammattitaito ei ole hallituksen silmissä millään tapaa kyseenalaistettu, vaan katsomme, että niin valmentajat, huoltajat kuin muukin henkilökunta nauttii hallituksen silmissä luottamusta ja kukin saakoon rauhassa toteuttaa tärkeää tehtäväänsä suomalaisen urheilun eteen.

    Hallitus totesi kokouksessaan lisäksi, että FJ:n kenttäpäällikkö Kari Ylianttilan resurssien mahdollista lisähyödyntämistä selvitetään, jotta toimintaa voitaisiin kehittää jo kuluvan kauden aikana. Tarkemmat keskustelut mahdollisesta uuden työvoiman rekrytoinnista tai sisäisestä uudelleenorganisoitumisesta käydään talvella ja alkukeväästä samalla, kun neuvotellaan nykyisten määräaikaisten työsopimusten jatkosta ja rakennetaan mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueita seuraaviksi kausiksi. 

    Hallitus