Uutisen päiväys

1.1.2019← Takaisin

Antti Aalto 36:s Garmisch-Partenkirchenissa

Keski-Euroopan mäkiviikkoa jatkettiin uudenvuodenpäivänä Saksan Garmisch-Partenkirchenissa. Suomalaisista mäkiviikon toisessa osakilpailussa nähtiin Antti Aalto, joka sijoittui kilpailussa sijalle 36.

Aalto hyppäsi ensimmäisellä kierroksella Itävallan Manuel Fettneriä vastaan. Fettner ylsi 120-metriseen hyppyyn. Tasaisen vahvoja hyppyjä Garmischissa esittänyt Aalto joutui hyppäämään vaikeaan tuulirakoon ja hyppy kantoi vain 114 metriä. Fettner jatkoi toiselle kierrokselle ja suomalaishyppääjän kilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi.

Aalto pohdiskeli kilpailun päätteeksi tuulirakoa, mutta totesi myös hyppynsä olleen heikompi, kuin aiemmin hypätyt hypyt.

”Täällä Garmischissa on ollut kohtuu hyviä hyppyjä, kilpailuun asti hyvää suorittamista. Kilpailuhyppy oli aika heikko ja aika huono tuulirakokin oli, sillä ei sitten pitkälle menty”, kommentoi Aalto.

Mäkiviikko jatkuu torstaina Innsbruckissa. Suomen joukkuetta Antti Aallon ja Eetu Nousiaisen lisäksi täydentää Andreas Alamommo. Jarkko Määttä palaa Suomeen.

Tulokset
Antti Aallon kommentit SoundCloudissa

Kuva: Lisa Gode