Uutisen päiväys

28.12.2018← Takaisin

Alamommo hyppäsi sijalle 4. Continental Cupissa Sveitsin Engelbergissä

Mäkihypyn kansainväliset kilpailut jatkuivat lyhyen joulutauon jälkeen Continental Cupin osakilpailuilla Sveitsin Engelbergissä. Suomen Andreas Alamommo hyppäsi neljänneksi.

Ounasvaaran Hiihtoseuraa edustava juuri ennen joulua 20-vuotta täyttänyt Andreas Alamommo löysi nopeasti hyvän hyppyvireen Engelbergin mäkeen. Torstain kilpailussa Alamommo oli 18:s hypäten ensimmäisille Continental Cupin pisteille tällä kaudella. 

Perjantain kilpailu alkoi erinomaisesti 127,5 metrin hypyllä, millä Alamommo oli ensimmäisen kierroksen jälkeen neljäntenä. Toisen kierroksen hyppy kantoi 129 metriä ja Alamommo pysyi neljäntenä jakaen lopulta sijan Japanin Shohei Tochimoton kanssa. 

”Rukan (Continental Cupin) jälkeen oli vähän kilpailutaukoa ja sai keskityttyä treenaamiseen. Sain siirrettyä omat hyvät hypyt treeneistä kisaan. Siihen voi olla tyytyväinen, että pystyy hyppäämään omalla tasolla kisoissakin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin”, kertoi tyytyväinen Alamommo.

Toinen suomalaisedustaja Arttu Pohjola oli kilpailun 48:s.

Andreas Alamommo on Continental Cupissa sijalla 27. Pistein 63. Parhaana suomalaisena on Eetu Nousiainen 75 pisteellään sijalla 20.