Uutisen päiväys

4.10.2017← Takaisin

Alamommo hyppäsi kesä-GP:n finaalissa pisteille - Suomen joukkue paransi reilusti kauden takaisesta

    Mäkihypyn kesä-GP-sarja hypättiin päätökseen Saksan Klingenthalissa tiistaina. Suomalaisista nuori Andreas Alamommo onnistui ja oli kilpailun 27:s. Ville Larinto putosi kilpailun toiselta kierrokselta.

    Alamommon hypyt kantoivat Klingenthalin finaalikilpailussa 128 ja 115 metriä.

    ”Koko ajan pystyin parantamaan treeneistä ja ekalle kisakiekalle osui reissun paras hyppy. Toisella oli vähän liikaa intoa lentää. Mutta voi olla tyytyväinen tuohonkin sijaan”, mietti Alamommo, joka oli koko kilpailun neljänneksi nuorin hyppääjä ja oman ikäistensä paras.

    Alamommo osallistui neljään kesä-GP-kilpailuun ja keräsin niissä pisteitä kolmesta. Vain viikonloppuna Hinzenbachissa hän epäonnistui.

    ”Ihan tyytyväinen voi olla Hinzenbachiin ja Klingenthaliin, vaikka Hinzenbachissa oli vähän vaikeuksia keulan kanssa. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikonlopun kesä-SM-kisoihin Lahteen”, lopetti Alamommo.

    Ounasvaaran Hiihtoseuraa edustava nuorten maajoukkuemies Alamommo oli yksi niistä viidestä suomalaishyppääjästä, joka tänä kesänä ylsi kesä-GP-kilpailuissa pisteille. Suomen joukkueen pisteet lähes viisinkertaistuivat edelliskauteen verrattuna. Kokonaispisteissä Suomi oli 10:s, yhteispistemäärällä 305. Viime kesäkaudella pisteitä keräsi kaksi hyppääjää ja yhteissaldo oli 68 pistettä. 

    ”Otimme askeleen eteenpäin tänä kesänä. Saimme uusia nimiä kesä-GP:n pistelistalle,kunEetu Nousiainen, Andreas Alamommo ja Antti Aalto hyppäsivät pisteille. Lisäksi avasimme kautemme olemalla kuudes Wislan joukkuemäessä”, summaa päävalmentaja Andreas Mitter.

    Moni urheilija niin Grand Prix -kisoissa kuin Continental Cupissakin hyppäsi uran parhaat sijoitukset tämän kesän aikana. Nousiainen nousi TOP10-sijoille ja Niko Kytösaho kolkutti parhaan kymmenikön takana.

    ”Nuoret urheilijat ovat saaneet koko ajan parempia tuloksia ja nyt meidän pitää vain vakiinnuttaa hypyt tuolle paremmalle tasolle. Hyvällä fiiliksellä oleva joukkueemme katsoo jo vahvasti talvea kohti”, lopettaa Mitter.

     

    Tulokset

    Klingenthal 3.10.2017

    Kesä-GP 2017 kokonaistulokset

    Kesä-GP 2017 Nations Cup

    Continental Cup kesä 2017, kokonaistulokset