Uutisen päiväys

5.2.2017← Takaisin

Ahonen yhden kierroksen kisassa 25:s

Janne Ahonen ylsi myös sunnuntaina pisteille mäkihypyn maailmancupissa. Suomalainen hyppäsi Saksassa Oberstdorfin HS225-mäessä yhden kierroksen kisassa sijalle 25. Continental Cupin puolella kaikki kolme suomalaista ylsivät kymmenen parhaan joukkoon.

"Ensinnäkin harmittaa, ettei toista kierrosta päässyt hyppäämään. Hampaankoloon jäi ensimmäiseltä hypyltä, mutta se osoittaa sen, että kannattaisi hypätä paremmin jo ensimmäisellä kierroksella", toisen kierroksen paikkoja jo kolme putkeen ottanut Ahonen aloitti.

Suomalaisen mukaan hänen olisi pitänyt olla 204,0 metriä lentäneessä hypyssä aggressiivisempi noin sadan metrin kohdalla.

"Keulalta kisahyppy oli ihan kohtuullinen, vähän munin sen lennossa. Olisi pitänyt olla sadan metrin jälkeen vähän aggressiivisempi", yhteispisteet 182,5 kerännyt Ahonen valotti.

Suomalainen on hyvässä nousukiidossa. Nyt sijoitukset ovat vakiintuneet toisen kierroksen paikkaan oikeuttaviin tuloksiin.

"Ihan OK-fiiliksin tietysti, vaikkei sijoitukset olleet tuon kummempia. Mutta jos sijoitukset olivat vakiintuneet 40:n pintaan ennen Willingeniä, ja Zakopanen ja Willingenin välissä sai käännettyä kelkkaa sen verran, että vakiinnutti sijoitukset tuohon 20:n pintaan, niin jos samanlaisen napsun pystyy tekemään, niin se alkaa olemaan ihan hyvä", suomalainen huomautti.

Sunnuntain taiston voiton vei Itävallan Stefan Kraft. Saksan Andreas Wellinger loikkasi toiseksi ja Slovenian Jurij Tepes kolmanneksi korkeimmalle podiumille.

Asikainen kuudes Continental Cupissa

Lauri Asikainen oli parhaana suomalaisena kuudes Turkin Erzurumissa kisatussa kauden 18:nnessa Continental Cupin kilpailussa. Antti Aalto oli sunnuntaina seitsemäs ja Janne Korhonenkin hienosti kymmenes.

"Ihan tasaisia hyppyjä. Jäi varaa parantaa, kuudes sija kertoo sen", Asikainen tiivisti.

Sloveniaan meni peräti neloisvoitto podiumille kivunneiden Nejc Dezmanin, Jaka Hvalan ja Rok Justinin johdolla.

Linkit:
Maailmancup-kisan tulokset
Maailmancupin kokonaistilanne

Continental Cupin kisan tulokset
Continental Cupin kokonaistilanne

Jutun kuva: Tadeusz Mieczynski