Uutisen päiväys

4.2.2017← Takaisin

Ahonen jälleen pisteille maailmancupissa

Janne Ahonen nappasi 23:nnella sijalla jälleen pisteitä mäkihypyn maailmancupissa, kun kausi jatkui lauantaina Oberstdorfin HS225-lentomäen kisassa. Suomalaishyppääjät loikkasivat myös Continental Cupin puolella hyville sijoille.

Saksan Obestdrofin viikonlopun ainoa suomalaisedustaja Janne Ahonen nappasi lauantaina toisen kierroksen paikan ja kahdeksan maailmancupin pistettä. Suomalaisen 188,0 ja 202,5 metriä lentäneet siivut toivat HS225-lentomäessä 23:nnen sijan.

"Vähän parempaa olisin tältä päivältä odottanut. Vähän pitää malttaa vielä. Ensimmäinen hyppy jäi vähän pliisuksi kaiken kaikkiaan, toinen oli aggressiivisempi, mutta se lipsahti huti. Aika paljon myöhällä oli ponnistus."

"Se ei ole hyvä, että hypyt eivät onnistuneet, mutta se on hyvä merkki, että edelleen toiselle kierrokselle pääsi. Vähän menty eteenpäin", Ahonen kiteytti.

Lauantain kisan voiton vei Itävallan Stefan Kraft ennen Saksan Andreas Wellingeriä ja Puolan Kamil Stochia.

Continental Cupissa kaksi urheilijaa kympin sakkiin

Lauri Asikainen ja Janne Korhonen hyppäsivät sijoille seitsemän ja yhdeksän Turkin Erzurumin HS140-mäessä käydyssä Continental Cupin talven 17:nnessä taistelussa. 

"Ihan hyvällä fiiliksellä voi olla. Harjoituksista asti kaikki hypyt tasaisen varmoja. Ei ihan vielä täysin tyytyväinen. Hyvä, että tuollaisella keskivertohypyllä näyttää tuolta", Asikainen sanoi.

Kolmas suomalaisedustaja Antti Aalto oli Turkin viikonlopun ensimmäisessä kisassa 25:s. Palkintokorokepaikat menivät kaksoisvoiton ottaneiden slovenialaisten Nejc Dezmanin ja Jaka Hvalan sekä kolmanneksi loikanneen Italian Sebastian Colloredon nimiin.

Kummankin kilpailukiertueen sesonki jatkuu sunnuntaina.

Linkit:
Maailmancup-kisan tulokset
Maailmancupin pistetilanne
Continental Cupin kisan tulokset
Continental Cupin pistetilanne

Kuvassa Janne Ahonen. (Tadeusz Mieczynski)