Uutisen päiväys

27.8.2017← Takaisin

Aalto paransi kesä-GP:llä ja hyppäsi uran parhaaseen ollen 10:s

Antti Aalto parantaa kisa kisalta otteitaan mäkihypyn kesä-GP:llä. Suomalainen hyppäsi tasaisesti Hakubassa ja saavutti ensi kertaa urallaan top10-sijoituksen ollen 10:s

Myös Jarkko Määttä ponnisti pistelle, sijoittuen 26:nneksi. 

Aamuyöstä Suomen aikaa hypätyssä kisassa vallitsivat vaihtelevat tuuliolot, mutta Aalto pystyi keskittymään omaan suoritukseensa hyvin. 

”Ihan hyvä kisa, aikalailla samanlaisia hyppyjä kuin eilen. Ja kokonaisuudessaan voi olla tyytyväinen kisaviikonloppuun”, sanoi Aalto hieman vaatimattomasti, vaikka hyppäsikin uransa parhaaseen kesä-GP-tulokseen. 

Aallon ”paketti” on hyvin kasassa ja hyppyjen taso ei suuresti heittele tällä hetkellä. 

”Vauhtimäen ja ponnistuksen osalta homma toimii hyvin. Seuraavaksi yritetään parantaa lentämistä”, kuvaa Aalto. 

Myös valmentaja Lauri Hakola on tyytyväinen suojattinsa toimintaan Japanissa. 

”Tänään oli himpsun verran parempia hyppyjä teknisesti niin Antilla kuin Jarkollakin kuin eilen. Vaihtelevista oloista huolimatta Antti pystyi keskittymään omaan tekemiseensä ja taso säilyi”, kertasi Hakola ja viittasi myös joukkueen toiminnan parantamiseen kilpailutilanteissa. 

Jarkko Määttä oli kilpailun 26:s ja nappasi Hakuban toisesta osakilpailusta pisteitä. 

Mäkihypyn maajoukkue leireilee ensi viikolla Lahdessa ja päättää leirinsä viikonlopun kansalliseen kilpailuun 2.-3.9.2017.

Tulokset, Hakuba, kesä-GP, 27.8.2017

Kuva: Berkutschi.com