Uutisen päiväys

28.12.2016← Takaisin

Aallon loistovire toi kuudennen sijan Continental Cupissa

Antti Aalto otti Rukan neljännen ja Engelbergin eilisen 12:nnen sijan jatkoksi tänään kuudenneksi korkeimmat pisteet Continental Cupin kauden seitsemännessä kilpailussa. Suomalainen oli luonnollisesti tyytyväisen oloinen päivän kisarupeamaan.

Avauskierroksen jälkeen yhdeksäntenä ollut Antti Aalto loikkasi Engelbergin HS140-mäestä kummallakin kierroksella 133,5 metriä. Tasaisen hieno suoritus toi yhteispisteet 265,9, jotka riittivät upeaan kuudenteen sijaan.

"Sain ihan kaksi tasaista, hyvää hyppyä tehtyä. Tänään oli hyvä päivä. Tässä vaiheessa uraa arvosana voisi olla 8,5, ihan ok", mainioita tuloksia Engelbergin kisoissa tehnyt Aalto summasi palkintojenjaon pyörteissä keskiviikon kilpailun sekä Sveitsin reissun kouluarvosanoineen.

Suomalainen on Continental Cupin kokonaistilanteessa 117 pisteen turvin sijapykälällä 17. Neljässä edellisessä kisassa Aallon sijoitukset ovat vanhimmasta tuoreimpaan 26 - 4 - 12 - 6.

Oman tekemisen riittäminen loistaviin tuloksiin ruokkii itseluottamusta. Sen voi havaita seuraavaksi jo torstaina vajaan 300 kilometrin päästä Engelbergistä urheilevan Aallon kommenteista.

"Tänään lähdetään kohti Oberstdorfia. Ei mitään, ihan rennosti lähdetään sinne, koitetaan jatkaa samalla linjalla, omia hyppyjä tehden", Keski-Euroopan mäkiviikon ensimmäisen kisan, Oberstdorfin karsinnassa torstaina loikkaava urheilija huomautti.

Continental Cupin vuoden viimeisen kisan voiton kuittasi kokonaistilanteessa toisena oleva Itävallan Daniel Huber, 139,0 ja 133,5 metriä kantaneet hypyt toivat yhteispisteet 280,3. Slovenian Aljaz Osterc oli kakkonen, Norjan Joakim Aune puolestaan valtasi kolmannen podium-paikan. Aalto jäi kolmannesta sijasta 9,4 ja voitosta 14,4 pistettä.

Muista suomalaisista Niko Kytösaho oli 42:s 123,5 metrin hypyllä ja pisteillä 108,7. Lauri Asikainen puolestaan päätyi 51:nneksi 100,3 pisteen turvin, jotka tulivat 116,5 metrin loikasta.

Linkit:
Keskiviikon kisan tulokset
Continental Cupin kokonaistilanne

www.hiihtoliitto.fi

Mäkihyppymaajoukkue Facebookissa
Instagramissa
Twitterissä

Kuvassa Antti Aalto oikealla.

#sjteamfinland

Soundcloud
LUMISPORT TV (YouTube)