Mäkihyppy lajina

Pituus on valttia edelleen

Nykyaikaisessa mäkihypyssä hyppyjen pituus on valttia. Nyt tavoitellaankin koko ajan pidempiä hyppyjä. Välineitä, mäkiä ja itse suoritusta tutkitaan ja kehitetään monipuolisesti ja tavoitteena on lentää pidemmälle.

FIS yritti aiemmin rajoittaa ns. ylipitkien hyppyjen mahdollistamista säännöillä. Vuonna 1985, sen jälkeen kun Suomen Matti Nykänen oli hypännyt 191 metriä, mm. päätettiin, että yli 191 metrin mittaisa hyppyjä ei mitata, vaan kaikki yli tuon mitan menneet hypyt kirjataan 191 metrisiksi. Tosiasia kuitenkin on, että yleisölle halutaan tarjota pitkiä hyppyjä ja niin järjestäjät kuin urheilijatkin ottavat, ja haluavat ottaa, riskejä jotta entisiä rajoja rikottaisiin.

Pituusennätyksiä

Ensimmäinen 100 metriä ylittänyt hyppääjä oli itävaltalainen Sepp Bradl, joka 15.3.1936 hyppäsi 101 metriä. Ensimmäisen 200 metrin ylityksen teki Andreas Goldberger, joka 17.3.1994 hyppäsi 202 metriä. Rajan ylittämisestä luvatun auton kuitenkin kuittasi Suomen Toni Nieminen, joka harjoituksissa ylitti 200 metrin rajan jo ennen Goldbergeriä.

Hiihtosuksilla tehdyistä muutaman metrin leiskauksista on kuljettu pitkälti yli 200 metriin. Suomalaisen nimissä maailman pisimmän hypyn ennätys on viimeksi ollut Matti Hautamäellä, joka 23.3.2003 Slovenian Planicassa maailmancupin osakilpailussa teki ennätykseksi 231 metriä. Nyt pisin pystyssä pysytty hyppy on norjalaisen Johan Remen Evensin nimissä, 246,5 metriä, minkä hän hyppäsi Vikersundin uudessa HS 225-lentomäessä 11.2.2011. Pisin epäviralliseksi jäänyt hyppy oli tätä ennen Janne Ahosen tekemä Planican lentomäessä 2005, kun Ahonen mittautti hypylleen pituutta 241 metriä, mutta kaatui hyppynsä. Suomalaiskotkista virallista pituusennätystä (SE-hyppy) pitää nyt hallussaan Janne Happonen, joka venytti Vikersundin mäessä 240 metriä 13.2.2011 käydyssä kisassa.

Hyppyrimäet

Hyppyrimäkien koko vaihtelee pikkupoikien lumesta tehdyistä ”tösämäistä” pitkälti yli 200 metriä lennättäviin lentomäkiin.

Vuosikymmenten aikana hyppyrimäkien profiilit ovat muuttuneet täydellisesti. Välineiden kehityttyä monet mäet ovat jääneet kokonaan käytöstä tai niitä on muutettu täyttämään nykyiset vaatimukset. Nykyisin hyppyjen ilmalento ei enimmilläänkään ole korkeammalla kuin 5-6 metriä maanpinnan yläpuolella.

Hyppyrimäkien koon määrittely on tapahtunut niin sanotun K-pisteen mukaan. K-piste on laskennallinen piste hyppyrimäen alamäessä. Kilpailussa K-pisteeseen yltänyt hypyn pituus antaa 60 pistettä. Sen yli yltäneet hypyt saavat lisäpisteitä ja lyhyemmistä pisteitä vähennetään.

Kaudesta 2004-05 mäet on määritelty myös HS-pisteen mukaisesti. HS-piste on sijoitettu kohtaan, johon ko. mäessä enimmillään voidaan turvallisesti hypätä. Aikaisemmin ko. kohdasta käytettiin nimitystä jurypiste.

Lentomäki

Lentomäkiä on maailmassa vain viisi. Niiden kaikkien K-piste on 185 metrissä. Mäet eivät kuitenkaan ole saman kokoisia: HS- piste, jonka ylittämisen jälkeen kilpailun juryn on kokoonnuttava harkitsemaan, saako kilpailua jatkaa – kuitenkin vaihtelee.

Lentomäissä on toimintaa ainoastaan kilpailujen aikana valvotuissa olosuhteissa. Harjoitusmäkinä niitä ei käytetä lainkaan.

Harrachov CZE HS205 m
Kulm/Bad Mitterndorf AUT HS200 m
Oberstdorf GER K185 HS213 m
Planica SLO K185 HS215 m
Vikersund NOR K185 HS225 m

Suurmäki = hyppyrimäki, jonka K-piste on suurempi kuin 100 m

Suomen suurin hyppyrimäki on Rukalla. Rukan suurmäen K-piste on 120 metrissä ja HS-piste 142 metrissä. Lahden suurmäen K-piste on 116 metrissä ja HS-piste 130 metrissä.

Normaalimäki = hyppyrimäki, jonka K-piste on 75 ja 99:n välillä

Pienempiä mäkiä käytetään harjoitteluun ja mm. nuorten ja lasten kilpailuissa. Suomessa ratkaistaan myös yleisen sarjan mestaruudet pienmäessä. Mäen K-piste on tuolloin K50-75.