Uutisen päiväys

14.9.2016← Takaisin

Ylitornio uutena Suomen Cup -kalenteriin

Maastohiihdon Suomen Cup tarjoaa jälleen ensi kaudella kotimaista huippuhiihtoa kaikkiaan kuutena viikonloppuna. Kausi alkaa jo perinteisesti Vuokatissa, jossa tänä vuonna kilpaillaan 29.– 30. lokakuuta. Rovaniemen, Jämin, Keuruun ja Kontiolahden jälkeen kausi huipentuu Ylitorniolla, joka on uusi kilpailupaikka.

”Kisojen ajankohdat ovat aika perinteiset, ja Suomen Cup -kausi on sitä kautta totutun pitkä. Hienoa saada legendaarinen Ylitornion Ainiovaara mukaan sirkukseen. Kontiolahden SM-hiihtojen sunnuntain yhteislähdöt tuntuvat myös ennalta hyvin mielenkiintoisilta kisoilta”, Suomen Cup -sarjan kilpailunjohtaja Hannu Koivusalo sanoo.

Innoissaan tulevaa hiihtokautta odotetaan myös Ylitorniolla ja Aavasaksan urheilijoissa, sillä finaaliviikonloppu on koko paikkakunnalla tärkeä tapahtuma.

”Alusta asti seuran lisäksi kunta on ollut valmis osallistumaan onnistuneen kisatapahtuman luomiseen. Kisat ovat antaneet sysäyksen kilpalatuverkoston, stadionalueen ja kiinteistöjen kunnostamiseen ja nykyaikaistamiseen. Toivomme, että tämä kisatapahtuma antaa lapsille ja nuorille koko Tornionlaaksossa intoa laittaa sukset jalkaan ja kehittää itseään niin kilpa- kuin kuntohiihtäjinä”, Aavasaksan urheilijoiden puheenjohtaja Matti Salminen sanoo.

Sami Jauhojärven kotiseudulla ladut ovat finaaliviikonloppuun vaativat ja maisemat kohdillaan. Salminen suositteleekin jokaiselle tutustumislenkkiä Ainiovaaran maastoon.

”Itse kisatapahtumassa luotan kokeneeseen organisaatioon. Saamme aikaan hyvät kisat”, Salminen sanoo syystäkin luottavaisena.

Suomen Cupissa on kuudennella kaudellaan kuusi normaalimatkaa, viisi viestiä ja kolme sprinttiä. Viime vuonna cupin voitot veivät Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen sekä viesteissä Hämeenlinnan Hiihtoseura (naiset) ja Vuokatti Ski Team Kainuu (miehet).

Maastohiihdon Suomen Cup 2016 – 2017 ohjelma

29.– 30.10.2016 Vuokatti                                                                                    
la sprintti P                                                         
su viesti N 3 x 4 km P, M 3 x 6 km V              

19. – 20.11.2016 Rovaniemi                                                                               
la N ja M sprintti V                                                                      
su N 10 km P, M 15 km P väliaikalähtö

14. – 15.1.2017 Jämi                                                                                                                     
la N 5 km V, M 10 km V väliaikalähtö            
su N 3 x 5 km P, M 3 x 7,5 km P                      

3. – 5.2.2017 Keuruu (SM-kisat)                                                                                                   
pe sprintti N ja M V                                                                     
la N 10 km P, M 15 km P väliaikalähtö                                    
su pariviesti N ja M P

31.3. – 2.4.2017 Kontiolahti (SM-kisat)
pe N 5 km V, M 10 km V väliaikalähtö                                                              
la N 3 x 5 km (1 P + 2 V), M 4 x 10 km (2 x P + 2 x V)
su N 15 km, M 30 km P yhteislähtö

8. – 9.4.2017 Ylitornio
la N 3 x 5 km V, M 3 x 7,5 km V
su N 30 km V, M 50 km V väliaikalähtö (SM-kilpailu)

Seuraa Suomen Cupia somessa:

Facebook: @hiihdonsuomencup
Instagramissa: @hiihdonsuomencup