Uutisen päiväys

5.12.2014← Takaisin

Viisi suomalaisnaista maailmancupin pisteille Lillehammerissa - Krista Pärmäkoski parhaana sprintin 13:s

    "Jokainen suoriutui sprintistä tämänhetkisen kuntonsa mukaisesti", kommentoi päävalmentaja Reijo Jylhä.

    Viisi suomalaisnaista selviytyi maailmancupin pisteille Lillehammerin sprinttikilpailussa. Parhaan suorituksen teki Krista Pärmäkoski, joka sijoittui kolmanneksitoista jääden ensimmäisenä naisena välierien ulkopuolelle. Tästä huolimatta hiihtäjä oli hyvällä mielellä kilpailun jälkeen.

    ”Hiihto oli terävää ja tasapainoista. En ole missään tapauksessa pettynyt. Tämä oli hyvä valmistautuminen huomiseen ja ylihuomiseen kilpailuun”, Pärmäkoski kommentoi.

    Lillehammerissa naiset hiihtävät lauantaina viisi kilometriä vapaalla ja sunnuntaina kymmenen kilometriä perinteisellä.

    Riikka Sarasoja-Lilja oli lopputuloksissa sijalla 18. Myös hän oli tyytyväinen omaan hiihtoonsa.

    ”Terävyys oli hyvää tasoa. Hiihto onnistui niin aika-ajossa kuin puolivälierässä taktisesti mielestäni hyvin, mutta muut olivat samassa erässä vaan kovempia. Viimeinen nousu osoitti, että kunnossa on vielä kehitettävää, hapot iskivät loppuosassa rajusti. Kehitys on kuitenkin nousevaa, joten en ole huolissani, hyvään suuntaan mennään koko ajan.”

    Kerttu Niskanen sijoittui 21:ksi. Hiihtäjä löysi omasta hiihdostaan paljon kehitettävää.

    ”Kun ei ole sprinttiin erikoistunut, hiihto menee helposti hätäilyksi. Niin vähän tänäänkin meni. Aika-ajossa vedin sen verran täysillä että olin vielä ihan hapoilla kun puolivälierä lähti. Siihen nähden voi olla ihan tyytyväinen”, Niskanen kommentoi.

    Anne Kyllönen (lopputuloksissa sijalla 24) harmitteli röyhkeyden puutetta.

    ”Maailmancupin sprinteissä korostuu se, kenellä on eniten kokemusta ryhmässä hiihtämisestä. Minulla oli sitä muihin verrattuna aika vähän. Kun puolivälierävaiheessa (Norjan Terese) Johaug lähti iskemään, annoin paikkani turhan helposti. Röyhkeys uupui.”

    Ryhmän kokenein sprintteri Mona-Lisa Malvalehto oli lopputuloksilla heti Kyllöstä seuraavalla sijalla. Samassa puolivälierässä kovaa löylyä antoi toinen norjalainen, kilpailun lopulta voittanut Marit Björgen.

    ”Alussa vähän sipsuteltiin ja jouduin sitten ryhmän keulille kun kukaan ei halunnut vetää. Toisessa nousussa ja etenkin sen yläosassa raja tulikin vastaan. Happo iski rajusti eikä sen jälkeen ollut enää mitään jakoa. Sanotaanko, että tämän päivän maksimisuoritus”, Malvalehto kommentoi.

    Päävalmentaja Reijo Jylhä näki suomalaisnaisten suorituksissa paljon myönteistä.

    ”Jokainen suoriutui tämänhetkisen kuntonsa mukaisesti. Mona-Lisan suoritusta arvioitaessa tulee muistaa se, että hän on enemmänkin perinteisen tyylin sprintteri. Ihan kelpo kokonaisuus tämä oli”, Jylhä arvioi.

    Suomalaisnaisista maailmancupin pisteiden ulkopuolelle jäivät Laura Mononen (sijalla 36) ja Riitta-Liisa Roponen (sijalla 60). Jylhä ei ole sijoituksista huolissaan.

    ”Uskon, että huomenna niin Laura kuin Ritukin ovat lyönnissä”.

    Naisten viiden kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailu alkaa lauantaina kello 10:15.

    Koko tulosluettelo täällä:

    http://www.fis-ski.com/cross-country/events-and-places/event=35086/race=24085/index.html