Uutisen päiväys

5.4.2013← Takaisin

Vieremän Koitto hiihti selvällä erolla Suomen mestariksi

Kontiolahden SM-kisojen ensimmäinen kultamitali ajettiin Vieremän Koiton naisten sprinttiviestijoukkueelle, jossa hiihtivät Marjaana Pitkänen ja Kerttu Niskanen. Kaksikko voitti mestaruuden selvällä erolla Lempäälän Kisan joukkueeseen. Pronssille hiihti Hämeenlinnan Hiihtoseura.

Naisten sprinttiviestin Suomen mestariksi hiihti Vieremän Koitto. Avausosuuden hiihtänyt Marjaana Pitkänen oli kisan jälkeen hiukan hämmentynyt mitalin väristä.
- Mitalia kyllä lähdettiin hiihtämään ja kolme pronssia on viesteistä aiemmin, mutta kyllä se vähän yllätti, että kultaan asti riitti, Pitkänen kertoo.
Sairasteluiden takia omaa kuntoaan jännittänyt Pitkänen luotti koko ajan joukkuekaveri Kerttu Niskasen kuntoon ja onneksi omakin hiihto toimi hyvin:
- Varsinkin toinen osuus oli hyvä, kun kone lähti käyntiin ja pystyin kunnolla hiihtämään. Oli kiva hiihtää, kun pystyi antamaan Kertulle hyvät lähtökohdat ankkuriosuudelle.
- Kun pääsin viimeiselle osuudelle pienellä kaulalla Aikkuun (Aino-Kaisa Saarinen), niin tiesin, että mestaruus on aika lähellä, Niskanen kertoo.

Ehkä maailman paras kaksosjoukkue, Lempäälän Kisan Maija Saarinen ja Aino-Kaisa Saarinen, hiihtivät SM-kisoissa hopealle.
- Superkivaa oli tulla tänne hiihtämään. Siitä saa aina extraboostia kevääseen, kun hiihtää kaksossiskon kanssa, muuten alkaa olla jo eväät syöty, Aino-Kaisa Saarinen kertoo.
Viime vuonna sprinttiviestissä hopeaa hiihtänyt Hämeenlinnan Hiihtoseura saavutti perjantaina pronssia joukkueella Maija Hakala ja Laura Ahervo.
- Olen ehdottomasti tyytyväinen kolmanteen sijaan. Mitali oli tänään tavoitteena, mutta ei kyllä lähdetty takki auki kisaan. Meillä oli kovaa vääntöä, että päästiin mitaleille, Hakala kertoo.

Sprinttiviesti 6x1,2 km

1. Vieremän Koitto 18.31,6
(Marjaana Pitkänen, Kerttu Niskanen)

2. Lempäälän Kisa + 13,1
(Maija Saarinen,Aino-Kaisa Saarinen)

3. Hämeenlinnan Hiihtoseura + 27,4
(Maija Hakala, Laura Ahervo)