Uutisen päiväys

25.2.2011← Takaisin

Veikkauksella runsas pelitarjonta MM-kisoissa – lisärahaa useissa kohteissa

    Veikkauksen vedoissa on laaja kattaus pelitarjontaa hiihdon MM-kisoista Norjan Holmenkollenilta. Pelattavaa on jokaisena kisapäivänä Pitkävedossa, Live-vedossa ja voittajavedoissa päätöspäivään sunnuntaihin 6.3. saakka.

    Lisärahaa jaetaan MM-kisoissa lukuisissa kohteissa. Lisäraha nostaa kertoimia merkittävästi, sillä se jaetaan oikein veikanneille normaalin voitto-osuuden tai kertoimen päälle. Lisärahakohteet avaa lauantain normaalimäki, jossa jännitetään muun muassa Matti Hautamäen menestystä. Superkaksarissa jaetaan lisärahaa 10 000 euroa.

    Hiihdon lisärahakohteista ensimmäinen on sunnuntain 27.2. Superkaksari, jossa haetaan miesten kolmenkympin takaa-ajon kärkikaksikkoa. Isäntämaan kivikovalle Petter Northugille odotetaan tiukinta suomalaishaastetta Matti Heikkiseltä.

    Maanantain Superkaksarin kohteena on naisten perinteisen kymppi, jossa on tarjolla 10 000 euroa ylimääräistä. Kohteessa jännitetään Suomen vahvimpiin mitalisuosikkeihin lukeutuvan Aino-Kaisa Saarisen sijoituksen lisäksi vasta 19-vuotiaan Krista Lähteenmäen panosta, nousihan hän Tour de Skin parhaaksi suomalaishiihtäjäksi.

    Muuhun pelitarjontaan ja lisärahakohteisiin voi tutustua Veikkauksen netissä. Samalla voi seurata kisoja päivittäin VeikkausTV:ssä osoitteessa www.veikkaus.fi. Kanava on auki kaikille Veikkauksen nettipalveluun rekisteröityneille.