Uutisen päiväys

11.1.2019← Takaisin

Vantaa valmis Suomen Cupin ensimmäisiin arki-illan kilpailuihin

Vantaan Hiihtoseura on kansallisten kilpailijoiden järjestäjänä yksi perinteikkäimmistä, sillä 60-vuotias seura järjestää tiistaina ja keskiviikkona jo historiansa 20:nnet tv-kisat. Tiistai ja keskiviikko tuovat kokeneelle seurallekin kuitenkin jotain uutta: Suomen Cupia nimittäin hiihdetään ensimmäistä kertaa arki-iltoina. Tiistaina hiihdetään 5/10 kilometrin henkilökohtaiset kilpailut vapaalla ja keskiviikkona viestit vapaalla.

– 2000 stadionrakentamis-talkootuntia vajaan puolen vuoden aikana, parikymmentä rakentajaa. Lukematon määrä muuta organisointi-talkootuntia, yhteensä noin 300 vapaaehtoista talkoolaista. 40 000 kuutiota lunta tehty pääosin kahdeksalla lumitykillä, kilpailunjohtaja Satu Kalajainen listaa muutamia lukuja.

Lumipatjaa 2,5 kiilometrin kisabaanalla on noin puoli metriä, joten tykkilunta on tarvittu. Hakunilassa on siis jälleen kaikki kunnossa tapahtumaa varten. Yleisön toivotaan saapuvan paikalle hyvissä ajoin ja käyttävän ympäristöystävällisesti julkista liikennettä.

–  Järjestäjä odottelee paikalle useampaa tuhatta katsojaa. Vantaalaisyleisöä on aina kehuttu upeasta kannustuksesta ja järjestäjät toivovatkin yleisön puolustavan mainettaan näissä ensimmäisissä Suomen Cupin arki-iltakisoissa, Kalajainen kannustaa.

Vinkanharju tähtää kymmenen parhaan joukkoon

Kilpailuihin ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 13. tammikuuta, jolloin urheilijakattaus on selvillä. Vantaan Hiihtoseura on kotikisoissaan joka tapauksessa jälleen hyvin edustettuna. Nuoremmasta porukasta Waltteri Vinkanharju ja Sonja Eskelinen ovat iloisia päästessään jälleen seuransa järjestämiin kisoihin paikkaan, josta molemmilla muistot juontavat jo lapsuuteen.

– Hakunilassa on yleensä mennyt ihan hyvin. Suomen Cupissa molemmat ovat minulle hyviä matkoja – tiistaina tähtään kymmenen parhaan joukkoon, ja jos viestissä pääsen ykkösjoukkueeseen, podium on tavoite, Vinkanharju miettii.

Tavoitteenaan Tampereella rakennustekniikkaa opiskelevalla miehellä on SM-kisoissa henkilökohtaisilla matkoilla 10 parhaan joukkoon yltäminen ja pääsy VHS:n kovaan viestijoukkueeseen sekä talviuniversiadit. Kauteensa toistaiseksi hän ei täysin tyytyväinen ole. Hän arvelee harjoittelun lipsahtaneen heinäkuussa hieman ylirasituksen puolelle, mikä on heijastellut tuloksiin.

– Alkukausi ei ole ollut mikään hirveän hyvä, vähän alavireinen. Muutama hyvä kisa on tullut, Vinkanharju sanoo.

”Että saisin treenin pyörimään kunnolla ja kisattua paljon”

Vantaalla ja Vuokatissa asuvalla Sonja Eskelisellä on toisena kautena peräkkäin ollut haasteita toistuvien flunssien kanssa.

– Olin syksyllä aika paljon kipeänä, en ole pystynyt treenaamaan kauhean optimaalisesti. Marras-joulukuun vaihteesta olen treenannut aika lailla normaalisti, viime viikonloppuna Skandinavia-cupissa kautensa avannut Eskelinen sanoo.

Repaleiset harjoituskaudet ovat aiheuttaneet sen, että tavoite tälle kaudelle oli saada ehjä harjoituskausi. Nyt, kun Eskelinen on päässyt jälleen harjoittelussaan hyvin vauhtiin, tavoitteet kilpailukauteen ovat maltilliset:

– Tästä lähtien tavoitteena on, että saisin treenin pyörimään kunnolla ja kisattua paljon, toivottavasti loppukaudella saisin hyvää tulosta tehtyä, Mikko Virtasen valmennettava sanoo.

Eskelinen on Vinkanharjun tavoin kisannut Hakunilassa kymmenvuotiaasta lähtien.

– Ihan hauskoja muistoja, muttei ole siellä tullut ihan huippuhiihtoja, vartin ajomatkan päässä Hakunilan laduilta asuva Eskelinen sanoo hymyillen.

Tiistaina ja keskiviikkona on taas uusia mahdollisuuksia onnistua kotikisoissa.

– Toivon, että saisin itsestäni irti ja tuntuisi siltä, että lihakset toimivat paremmin kuin Skandicupin kisoissa. Viestissä toivon, että meidän koko joukkueella menee hyvin.

Lisätiedot: cupvantaa.fi ja hiihdonsuomencup.fi

Kuva: Laura Liikanen