Uutisen päiväys

15.12.2014← Takaisin

Urheilijavalinnat Davosin toiseen maailmancup-viikonloppuun

    Keski-Eurooppaa vaivaavan lumipulan takia tulevan viikonlopun La Clusaz’n kisat on siirretty hiihdettäväksi Davosiin. Samalla myös hiihtomatkat muuttuivat. Alkuperäisen ohjelman mukaan lauantaina piti olla yhdistelmähiihto, jossa urheilijat vaihtavat hiihtotapaa kesken kisa sekä sunnuntaina viestit. Nyt Davosissa hiihdetään vapaan normimatkat ja sunnuntaina sprintit.

    Kisapaikan muuttuminen aiheutti joukkueella muutoksia niin tämän viikon kuin matkustamisenkin suhteen. Davosin toiseen viikonloppuun Suomi ei nimeä maksimimäärää hiihtäjiä, miesten sprinttikisaan on sallitun kuuden urheilijan sijaan ilmoitettu neljä, naisten sprinttiin sallitun viiden sijaan niin ikään neljä ja miesten vapaan 15 kilometrin kisaan sallitun neljän urheilijan sijaan kolme hiihtäjää. ”Lähdemme tulevaan viikonloppuun lähinnä niiden urheilijoiden voimin, jotka ovat jo paikan päällä. Tähän kohtaan ei otettu tämän enempää säätöä, kun meni nyt kaikki välipäivien paikat ja matkustamisetkin uusiksi. Tämä oli kaikkein toimivin ratkaisu kokonaisuuden kannalta, kun tuli muutoksia ja siirryttiin normaalimatkoista sprinttiin”, päävalmentaja Reijo Jylhä kertoo valinnoista.

    Ohjelman muuttuminen tarkoitti myös sitä, ettei maailmancupissa hiihdetä viestejä ennen talven MM-kisoja. ”Meille se ei ole ongelma, meillä on niin rutinoituneita hiihtäjiä, mutta voihan se joillekin muille olla ongelma. Mulla on niin hyvä tuntuma siihen, että ketkä ovat hyviä viestihiihtäjiä, ettei tämä meitä haittaa. Enkä usko, että se on meidän urheilijoillekaan mikään ongelma.”

    Kilpailuohjelman muuttuminen yhdistelmähiihdosta ja viestistä normaalimatkaan ja sprinttiin johtuu päävalmentajan mukaan useasta tekijästä: ” Davosin radalla ei voi hiihtää yhdistelmähiihtoa, siihen varmaan tuli vapaan kisa, kun tänä viikonloppuna hiihdettiin perinteisellä eikä haluttu uudestaan samaa. Sunnuntaina puolestaan hiihdetään sen takia sprintti eikä viestiä, kun Sveitsin televisiolla ei tällä varoitusajalla ollut kapasiteettia kuvata viestiä, mutta sprintin televisiointiin oli tarpeeksi tekijöitä.”

    Naiset 10km vapaa
    Kerttu Niskanen
    Krista Pärmäkoski
    Anne Kyllönen
    Laura Mononen
    Riitta-Liisa Roponen
    Naiset sprintti vapaa
    Riikka Sarasoja-Lilja
    Kerttu Niskanen
    Krista Pärmäkoski
    Anne Kyllönen

    Miehet 15km vapaa
    Matti Heikkinen
    Iivo Niskanen
    Lari Lehtonen
    Miehet sprintti vapaa
    Martti Jylhä
    Matias Strandvall
    Juho Mikkonen
    Anssi Pentsinen