Uutisen päiväys

3.1.2012← Takaisin

Toblachin pikamatkat Legkovin ja Björgenin tahtiin – Lähteenmäki seitsemäs

Tour de Ski jatkui yhden vapaapäivän jälkeen Italian Toblachissa, viidennen kilpailupäivän ohjelmassa olivat perinteisellä hiihtotavalla miesten 5 km ja naisten 3 km. Miesten kilpailun voittoon hiihti Venäjän Aleksander Legkov, kakkoseksi Norjan Eldar Rönning. Kolmanneksi tänään hiihti Tourin kokonaiskisan johtoon siirtynyt Sveitsin Dario Cologna. Suomalaisista parhaiten suoriutui Matti Heikkinen, ollen päivän kisassa 22:s, jääden reilut 20 sekuntia Legkovista. Naisten kisan voittoon hiihti Norjan Marit Björgen, kakkoseksi Puolan Justyna Kowalczyk ja kolmanneksi Norjan Astrid Jacobsen. Suomalaisista tänään päivän parhaasta suorituksesta vastasi tasaisia otteitaan Tourilla jatkava Krista Lähteenmäki päivän seitsemännellä sijallaan. Tour jatkuu keskiviikkona 4.1. Italian Toblachissa, jossa vuorossa vapaan hiihtotavan sprintit.

Kilpailijoille ja huoltojoukoille haasteelliset olosuhteet jatkuivat Toblachissa yön aikana sataneen kymmensenttisen lumipeitteen myötä. Suksien testaamista jatkui aivan kisan alle asti ja nollakelissä valtaosa kisaan startanneista miehistä olikin valinnut pitopohjasukset alleen. Suomalaismiehistä kaikki olivat valinneet pitopohjasukset, Ari Luusualle kilpailu oli uran ensimmäinen pitopohjilla.

Legkov sekuntikisassa voittoon

Kilpailun voitosta käytiin alusta alkaen tiukka sekuntitaistelu Aleksander Legkovin, Eldar Rönningin ja Dario Colognan välillä. Kilpailun heistä vauhdikkaimmin aloitti Rönning, joka oli 1,8 kilometrin väliaikapisteessä johdossa vielä 6,2 sekunnilla, mutta maaliin tullessa Legkov oli kiristänyt 1,7 sekuntia Rönningin edelle. Cologna puolestaan rypisti väliaikapisteen 8:nnelta sijalta 3:nneksi kavennettuaan 8,9 sekunnin eron maalissa 2 sekuntiin. Tourin kokonaistilanteen johdossa päivään lähdettäessä ollut Norjan Petter Northug hiukan epäonnistui päivän kilpailussa ja taktiikassaan, ollen päivän kisassa vasta 12:s. Venäläisittäin päivä oli erinomaisen onnistunut: 11 parhaan joukossa peräti kuusi venäläishiihtäjää.

Suomalaisista Tourin kokonaistilanteessa parhaimmissa asemissa olleet Matti Heikkinen ja Sami Jauhojärvi aloittivat 5 kilometrin kilpailun rauhallisesti ja olivat 1,8 kilometrin väliaikapisteessä noin 20 sekuntia kärkeä jääneenä. Heikkinen pystyi hiukan kiristämään vauhtiaan loppua kohti, kun Jauhojärvi vastaavasti jäi kärjen vauhdista lisää. Heikkinen tänään lopulta parhaana suomalaisena sijalla 22, eroa kärkeen 26,6 sekuntia. Jauhojärvi tänään 53:s, voittajalle 55,6 sekuntia jääneenä.
Heikkisen jälkeen päivän toiseksi paras suomalainen oli Lari Lehtonen, joka maalissa 35:s, Ville Nousiainen hävisi Lehtoselle 0,4 sekuntia ollen lopputuloksissa 36:s. Ari  Luusua puolestaan maalissa 61:s, hiukan reilun minuutin päivän voittajalle jääneenä.

Miesten maajoukkueen tapana Tourilla on ollut, että Tourin kokonaistilanteessa parhaiten sijoittunut mies istuu joukkueen minibussin etupenkillä. Tänään Jauhojärveltä paikan etupenkiltä vienyt Matti Heikkinen ei kuitenkaan ollut asiasta liiemmin tyytyväinen päivän kisan jälkeen, Heikkinen valitteli ettei enempään ollut paukkuja: ”Tuorein mielin, mutta parempaan olisi tänään pitänyt pystyä. Suorituskyky ei vaan riittänyt, koko ajan pistin sen minkä pystyin. Helppoa ei hiihto tänään ollut. Pitopohjasuksi toimi hyvin, taisi suurimmalla osalla olla tänään pitopohjat alla.”
Heikkinen lähtee huomiseen sprinttiin ”selviytymään” ja toivoikin poikkeuksellisten sääolosuhteiden jatkumista Tourilla: ”Toivottavasti sataa metritolkulla lunta niin se antaisi tasoitusta”, nauroi Heikkinen kisan jälkeen.

Cologna siirtyi Tourin kärkeen

Sveitsiläinen Dario Cologna siirtyi päivän kilpailun jälkeen Tourin kokonaiskilpailussa ohi tänään hiukan epäonnistuneen Petter Northugin, eroa Northugiin tällä hetkellä 15,7 sekuntia. Suomalaisista Matti Heikkinen Tourilla tällä hetkellä paras suomalaisista 16:ntena 2.43,3 kärkeä perässä. Sami Jauhojärvi 19:s, Ville Nousiainen 35:s, Lari Lehtonen 47:s ja Ari Luusua 55:s.

Tilanne Tourilla jatkuu kärjen osalta erittäin mielenkiintoisena, Northug pääsee tavoittelemaan johtajan liiviä huomenna, kun Toblachissa hiihdetään vapaan hiihtotavan sprintit. Tour de Skillä miehillä on vielä edessä neljä kilpailua: keskiviikkona siis vapaan hiihtotavan sprintti, torstaina 35 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisa, lauantaina 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisa ja sunnuntaina 9 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisa.

Björgen naisten kilpailun voittoon

Naisten 3 km kilpailu oli Tourin kahden kärkinaisen sekuntikamppailu. Kilpailun vei nimiinsä Nojan Marit Björgen ennen Puolan Justyna Kowalczykiä, ollen maalissa 3,9 sekuntia puolalaista nopeampi. Muut naiset jäivät jo yli 15 sekunnin päähän voittajasta, kolmanneksi päivän kilpailussa Norjan Astrid Jacobsen, ennen saksalaisia Nicole Fesseliä ja Stefanie Böhleriä. Krista Lähteenmäki oli päivän paras suomalainen, ollen tänään hienosti 7:s, 23,2 sekuntia Björgeniä hitaampi.

Björgen johti kisaa käytännössä alusta alkaen, pitäen kovinta vauhtia myös 2,4 kilometrin väliaikapisteellä. Eroa toisena olevaan Kowalczykiin oli tosin tässä vaiheessa vain yhden sekunnin kymmenyksen. Loppumatkan norjalainen tuli yli kolme sekuntia kovempaa vieden Tourilla nyt toisen peräkkäisen voiton. Suomalaisnaisten päivä kokonaisuutena oli jälleen kerran vähintäänkin tyydyttävä, Lähteenmäki päivän parhaana suomalaisena kisan 7:s ja Aino-Kaisa Saarinen 15:s, vajaat 10 sekuntia Lähteenmäkeä hitaampana. Kerttu Niskanen tänään 16:s, Riitta-Liisa Roponen 18:s, Anne Kyllönen 22:s, Riikka Sarasoja-Lilja 33:s ja Laura Ahervo 37:s.

Hyvin Tourin alkupuoliskon rasituksista palautunut Krista Lähteenmäki oli tyytyväinen kisan jälkeen: ”Ihan hyvillä mielillä ollaan, kroppa on palautunut alkupäivien rasituksista hyvin. Lähtöpaikalla vielä 5 minuuttia ennen lähtöä hiottiin sukseen vähän karkeampaa kuviota kun verryttelylenkillä suksi ei tahtonut oikein pitää ja suksi toimikin sitten kisassa oikein hyvin. Huomenna sprintissä tavoite olisi päästä ainakin välieriin. Vapaan sprintti on kyllä tietysti ollut minulle aina vähän arvoitus, mutta koko Touria ajatellen huomenna ei saisi antaa liikaa hyvityssekunteja pois muille. Vaikka nyt nousinkin neljänneksi koko Tourilla, ei varmistelemaan vielä pysty – kyllä tässä saa vielä kovaa hiihtää jos meinaa neljännenkin sijan pitää, sen verran pienet erot on vielä sijoilla 4-10.”

Kowalczyk jatkaa Tourin johdossa

Vaikka Björgen päivän kisan voittikin, jatkaa Puolan Justyna Kowalczyk Tourin kokonaiskilpailun johdossa. Kowalczykin etumatka kakkosena olevaan Björgeniin on nyt 17,7 sekuntia ja kolmantena olevaan Norjan Therese Johaugiin on 1.33,9. Suomalaisista Tourin kokonaiskilpailussa parhaista asetelmista jatkaa Krista Lähteenmäki, joka nousi tänään epäonnistuneen Aino-Kaisa Saarisen ohi neljänneksi, Saarisen ollessa viidentenä. Lähteenmäki on 3.43,5 johtavaa Kowalczykiä perässä ja Saarinen puolestaan vajaan sekunnin päässä Lähteenmäestä. 20 parhaan joukossa Tourilla on kaikkiaan 6 suomalaista, Lähteenmäen ja Saarisen lisäksi Riikka Sarasoja-Lilja (13.), Riitta-Liisa Roponen (14.), Anne Kyllönen (17.) ja Kerttu Niskanen (19.). Laura Ahervon sijoitus Tourilla tällä hetkellä 31:s.

Tour de Ski, tulokset, Toblach 03.01.2012:

Miehet, 5 km (p):

1. Aleksander Legkov RUS 13.49,5
2. Eldar Rönning     NOR +    1,7
3. Dario Cologna     SUI +    2,0
4. Lukas Bauer       CZE +    3,5
5. Ilja Tshernusov   NOR +    4,0 
6. Axel Teichmann    GER +    6,0
7. Dmitri Japarov    RUS +    9,5
8. Nikita Krjukov    RUS +    9,9
9. Sergei Turishev   RUS +   10,1
10. Fabio Pasini      ITA +   12,3
----------------------------------------
22. Matti Heikkinen       +   26,6

35. Lari Lehtonen         +   43,8
36. Ville Nousiainen      +   44,2
53. Sami Jauhojärvi       +   55,6
61. Ari Luusua            + 1.02,5

Naiset, 3 km (p):

1. Marit Björgen NOR 10.49,2
2. Justyna Kowalczyk POL + 3,9
3. Astrid Jacobsen NOR + 15,1
4. Nicole Fessel GER + 17,0
5. Stefanie Böhler GER + 17,2
6. Therese Johaug NOR + 21,2
7.
Krista Lähteenmäki + 23,2
8. Katerina Smutna AUT + 23,9
9. Marthe Kristoferssen NOR + 25,0
10. Anastasia Dotsenko RUS + 26,3
11. Polina Medvedeva RUS + 27,4
12. Katrin Zeller GER + 30,1
--------------------------------------
15. Aino-Kaisa Saarinen + 33,1
16. Kerttu Niskanen + 33,4
18. Riitta-Liisa Roponen + 34,4
22. Anne Kyllönen + 35,9
33. Riikka Sarasoja-Lilja + 48,6
37. Laura Ahervo + 58,1

Kokonaistilanteet Tour de Ski, 5/9 osakilpailun jälkeen:

Miehet:

1. Dario Cologna      SUI 1.51.11,9 
2. Petter Northug     NOR +    15,7
3. Aleksander Legkov RUS +    39,2
4. Maksim Vylegzhanin RUS + 1.14,9
5. Devon Kershaw      CAN + 1.29,8 
6. Lukas Bauer        CZE + 1.35,9
    Maurice Manificat FRA + 1.35,9

8. Dmitri Japarov     RUS + 1.52,3
9. Eldar Rönning      NOR + 1.54,5
10. Marcus Hellner     SWE + 1.59,5
---------------------------------------------
16. Matti Heikkinen        + 2.43,3
19. Sami Jauhojärvi        + 3.06,0
35. Ville Nousiainen       + 4.44,4
47. Lari Lehtonen          + 6.05,1
55. Ari Luusua             + 7.38,3

Naiset:

1. Justyna Kowalczyk     POL 1.11.02,9
2. Marit Björgen         NOR +    17,7
3. Therese Johaug        NOR + 1.33,9
4. Krista Lähteenmäki        + 3.43,5
5. Aino-Kaisa Saarinen       + 3.44,1

6. Charlotte Kalla       SWE + 3.50,8
7. Kikkan Randall        USA + 3.51,2
8. Stefanie Böhler       GER + 4.22,0
9. Kristin Steira        NOR + 4.24,3
10. Katrin Zeller         GER + 4.28,9
---------------------------------------------
13. Riikka Sarasoja-Lilja     + 4.41,6
14. Riitta-Liisa Roponen      + 4.45,7
17. Anne Kyllönen             + 4.59,2
19. Kerttu Niskanen           + 5.09,5
31. Laura Ahervo              + 6.34,1

 
Lisätietoja:

Suomen Maastohiihto ry
Magnar Dalen

maastohiihdon A-maajoukkueen päävalmentaja
puh: +358 45 113 3006

Maastohiihdon tiedotus – tiedotus@maastohiihto.fi

Tour de Skitä voi seurata kotikatsomoista jokaisena kisapäivänä, radiosta YLE puheelta ja  televisiosta MTV3 MAX - kanavalta.