Uutisen päiväys

2.3.2016← Takaisin

Suomen naisilla upea päivä Montrealissa

Kaikki suomalaisnaiset ylsivät 12 parhaan joukkoon keskiviikkona, kun maastohiihdon Ski Tour Canada jatkui massalähdöillä Montrealissa. Miesten puolella maailmancupin pisteille ylsi 26:nneksi hiihtänyt Matti Heikkinen.

Naisten 10,5 kilometrin kisassa paras sinivalkoinen hiihtäjä oli upeasti seitsemänneksi päätynyt Kerttu Niskanen. Anne Kyllönen oli tuloksissa yhdeksäs, Krista Pärmäkoski kymmenes ja Laura Mononen 12:s.

“Tänään oli aika erikoinen kisa. Oli hirveä latu ja hirveä keli, mutta hiihto tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Tuntui, ettei sitten kuitenkaan pystynyt antamaan ihan kaikkea, mitä olisi halunnut. Tänään taisteltiin, kylmä oli keli ja tuuli tosi kovaa”, Niskanen pyöritteli Ski Tour Canadan toisen taiston tauottua.

“Alamäissä oli kurvia ja ylämäet olivat aika pitkälti haarakäyntinousua. Vaativa päivä, sanotaan että erikoinen latu. Onneksi pysyttiin pystyssä, tästä jatketaan”, 1.43 minuuttia kärkeä perässä maaliin tullut suomalainen summasi.

Norjalaiset hallitsivat naisten kisaa, sillä peräti neljä ensimmäistä sijaa meni vuohomaahan. Kellot aikaan 30.05 pysäyttänyt Therese Johaug voitti ennen maannaisiaan Heidi Wengiä, Astrid Uhrenholdt Jacobsenia ja Maiken Caspersen Fallaa. Niskasen eteen ehtivät myös Puolan Justyna Kowalczyk sekä neljäs norjalainen, Ingvild Flugstad Östberg.

Miesten 17,5 kilometrillä voittajaksi kruunattiin Norjan Emil Iversen. Muut podium-paikat nappasivat norjalainen Petter Northug jr. ja venäläinen Sergei Ustjugov. Suomen ykkösnimi oli 26:nneksi päätynyt Matti Heikkinen.

“Kilpailu oli nousujohteinen. Viimeisellä kierroksella tuntui itsellä, että hiihto jonkin verran aukesi ja pisteitä tuli”, Heikkinen summasi.

“Yksi sauva meni kisan aikana poikki, Martille (Jylhä) erityiskiitos, että antoi oman sauvansa kesken hiihdon. Kovan miehen stipendi siitä”, suomalainen ylisti maanmiestään.

Matias Strandvall oli Ski Tour Canadan toisessa kisassa 34:s, Lari Lehtonen 37:s, Anssi Pentsinen 47:s ja Jylhä 65:s.

Maailmancup-kauden päättävällä Kanadan kiertuella vietetään torstaina välipäivää. Perjantaina Quebec Cityssä ovat ohjelmassa ovat naisten ja miesten vapaan sprinttikilpailut.

Tulokset:
Naiset
Miehet

Suomalaisten kommentit:
Krista Pärmäkoski
Laura Mononen
Anne Kyllönen
Kerttu Niskanen

Anssi Pentsinen
Martti Jylhä
Lari Lehtonen
Matias Strandvall
Matti Heikkinen (1/2) ja Matti Heikkinen (2/2)

Seuraa joukkuetta eri kanavissa
Facebook
Twitter ja Instagram @xcteamfin

#xcteamfin

Videoita LUMISPORT TV (YouTube) 

Kommentteja ja lyhyitä haastatteluja Soundcloudissa

KUVA: SHL/Touho Häkkinen.