Uutisen päiväys

13.2.2012← Takaisin

Suomen Maastohiihto ry:n uusi organisaatio- ja toimintamalli

    Suomen Maastohiihto ry:n hallitus on hyväksynyt lajiyhdistykselle uuden organisaatio- ja toimintamallin, jonka valmisteli hallituksen nimeämä työryhmä. Organisaatiomallilla on tarkoitus tehostaa kansallista valmennus-, koulutus- ja kilpailutoimintaa ja nostaa Suomen maastohiihdon kansainvälistä kilpailukykyä.

    Organisaatiouudistusta valmisteli hallituksen nimeämä työryhmä, jonka puheenjohtajana toimi Pertti Törmi ja jäseninä Jouko Käsmä sekä Asko Uurasjärvi.

     

    Huippu-urheilun muutostyöryhmä on myös esittänyt lajiliitoille, että toiminta- ja organisaatiomalleja tulee kehittää kansallisen ja kansainvälisen toimintaympäristön muutospaineiden takia. SMH:n hallitus on ottanut huomioon toimintamallissaan muutostyöryhmän asiantuntijoiden näkemykset. Organisaation uudistamisella tehostetaan kansallista valmennus-, koulutus- ja kilpailutoimintaa ja nostetaan Suomen maastohiihdon kansainvälistä kilpailukykyä. Samalla käynnistetään kansallisen valmennuslinjan modernisointi yhdessä seurojen, piirien, valmentajien, urheiluopistojen ja korkeakoulujen kanssa.

     

    Uudella toimintamallin käyttöönotolla tehostetaan myös valmistautumista vuoden 2013 hiihdon MM-kisoihin ja vuoden 2014 Sotshin talviolympialaisiin.

     

    Työryhmä tulee nimeämään lähiaikoina valiokunnat, jotka toimivat työryhmien apuna. Valiokunnissa tulee olemaan maan parhaat asiantuntijat eri aloilta ja valiokunnat toimivat kustannustehokkaasti työryhmien alaisuudessa.