Uutisen päiväys

19.1.2018← Takaisin

Suomen Cup jatkuu Vöyrillä – Andrea Julin tekee paluuta vaikean alkukauden jälkeen

Maastohiihdon Suomen Cup -kauden neljäs viikonvaihde käynnistyy lauantaina Vöyrillä viesteillä ja jatkuu sunnuntaina perinteisen yhteislähdöillä.

Kotiladuillaan pääsee kilpailemaan IF Minkenin Andrea Julin, jonka kausi käynnistyi vasta tammikuun alussa. Hänen hyvä harjoituskautensa katkesi lokakuussa selän tuntemuksiin, josta lopulta paljastui kaksi välilevynpullistumaa.

– Ne painoivat iskiashermoa ja kipu säteilee. Lokakuussa yritimme vielä kuntouttaa ja tehdä vesijuoksua ja muuta, marraskuussa totesimme, ettei se vie tilannetta eteenpäin. Marraskuussa piti ottaa pakkolepoa kolme viikkoa, jolloin en tehnyt mitään. Marraskuun lopulla lähdin Dubaihin lämpöön viikoksi, siellä alkoi sitten tilanne helpottaa, Julin kertaa.

Hän oli viime vuonna Suomen MM-joukkueessa sprintissä ja odotti kovasti uutta kilpailukautta. Viikot olivat raskaita.

– Varsinkin, kun kisat alkoivat, enkä saanut näyttää itselleni mitä olen tehnyt ja mihin olen päässyt. Se oli tosi vaikeaa. Joulukuussa tuli sellainen, että haluan vaan päästä hiihtämään ja tästä kivusta pois. Oli tosi raskasta. Kun ensimmäisen kerran pääsin hiihtämään, itkin. Vaikka pääsin hiihtämään 45 minuuttia vain joka toinen päivä. Tällä hetkellä perinteistä ja vuorohiihtoa on paras hiihtää, mutta olen pystynyt vapaatakin hiihtämään ilman kipua, Julin sanoo.

Vantaan SM-kisoissa Julin hiihti kilpaa kahtena peräkkäisenä päivänä SM-pariviestissä ja vapaan kympillä.

– Huomasin, etten palaudu niin hyvin kuin aikaisemmin. Huomasin lauantaina, ettei ollut jaksamista. Palautuminen on vaikeaa, pitää koko ajan miettiä, mitä tehdään. Tilanne on parempi koko ajan.

Vöyrin kisoja hän odottaa kovasti, vaikka IF Minkenin viestijoukkueesta puuttuu useita hyviä hiihtoja tällä kaudella tehnyt Julia Häger.

– Kivoja kisoja tulee, kun on kotiyleisö ja tuttu rata. Meinaan hiihtää myös sunnuntaina. Tykkään Vöyrillä radassa erityisesti siitä, että on selkeästi ylämäkiä ja selkeästi tasaista. Tasaista on aika paljon, ja siinä on pakko jaksaa, Julin tiivistää.

Suotuisten talviolosuhteiden ansioista latupohjat ovat mainiossa kunnossa ja valmiina ottamaan vastaan noin 150 kilpahiihtäjää 20.–21. tammikuuta. Kilpailujen ohjelmassa on lauantaina viestit ja sunnuntaina naisten 20 km ja miesten 30 km yhteislähdöt, molempina päivinä perinteisellä hiihtotavalla.

Järjestävät seurat Vörå IF, IF Femman ja Oravais IF ovat innokkaina tehneet töitä taatakseen onnistuneet kilpailut sekä hiihtäjille, yleisölle että medialle.

– Paikallisväestön ja järjestävien seurojen odotukset ovat suuret ja lähes 150 vapaaehtoista on ilmoittautunut toimitsijatehtäviin. Tavoitteena on jälleen kerran järjestää huippuluokkainen ja tunnelmallinen hiihtokilpailu, kertoo kilpailunjohtaja Mårten Lövdahl.

Helppoja kisalatuja Vöyriltä odottavien kilpailijoiden on syytä jäädä kotiin. Kilpailustadionin ja hyppyrimäen ympäristön vaativa maasto on pystytty hyödyntämään tehokkaasti. 2,5 kilometrin mittaista latua voidaan luonnehtia vaativaksi; siinä kokonaisnousua kertyy kierrosta kohden lähes 80 metriä. Yleisö pääsee seuraamaan kilpailua ladun varrelta joko stadionalueella tai halutessaan maastossa.

Lähtölistat: http://www.hiihtoliitto.fi/suomen-cup/voyri/lahtolistat/
Aikataulut: http://www.hiihtoliitto.fi/suomen-cup/voyri/