Uutisen päiväys

15.12.2019← Takaisin

Suomalaisia kärkisijojen tuntumassa - parhaana Iivo Niskanen neljäntenä

Suomalaisilla oli tänään hyvä päivä Davosin normaalimatkoilla. Iivo Niskanen kamppaili jopa kilpailun voitosta ennen viimeistä kierrosta.

Naisten kilpailussa Therese Johaug määräsi tahdin alusta alkaen. Krista Pärmäkoski hiihti ensimmäisen kierroksen kovaa, joka kostautui lopussa. Kerttu Niskanen hiihti nousujohteisen kilpailun, 3 kilometrin jälkeen kahdeksantena ollut Niskanen nousi lopulta kuudennelle sijalle.

Viidenneksi hiihtänyt Krista Pärmäkoski odottaa jo lomaa, jonka aikana alkaa harjoittelu Tour de Skitä varten.

”Alku oli turhan kova ja kostautui loppukisasta. Perussuoritttamista, olisi pitänyt vähän malttaa että olisi jaksanut loppuun. Nyt alkaa valmistautuminen tourille, siellä sitten parempia suorituksia. Kaipaa hetken hengähdystä kovien kisojen jälkeen.”

Heti Kristan perässä lopputuloksissa ollut Kerttu Niskanen oli tyytyväinen päivän kisaan.

”Oon ihan tyytyväinen tämän päivän kisaan. Davosissa oon vapaalla ennenkin onnistunut. Aika tasainen veto, kun ollaan korkeella ei saa liian kovaa lähteä. Onnistuin siinä hyvin ja tuntui jaksavalta menolta alusta loppuun asti. Vapaalla kuudes sija on hyvä mulle.”

Naisten kilpailun kaksoisvoiton otti Norjan Therese Johaug ennen Heidi Wengiä. Kolmanneksi hiihti yhdysvaltalainen Jessica Diggins.

Tulokset

 

Miesten kilpailussa jännitystä riitti viimeiselle kierrokselle asti. Vielä viisi kilometriä ennen maalia Iivo Niskanen piti kilpailussa toista paikkaa. 

Kuudenneksitoista hiihtänyt Perttu Hyväriselle jäi hyvä maku suuhun Davosin 15 kilometrin kisasta.

”Tänään oli peruskunnon mukainen suoritus. Plus merkkiseksi jäi tämä päivä. Tästä on mukava jatkaa kohti touria.”

Neljänneksi tullut Iivo Niskasen taktiikkana oli pysyä Venäjän Alexander Bolshunovin perässä.

”Hyvä päivä tänään. Kulun puolesta ei ole valittamaista. Alku lähti hyvin liikkeelle ja pääsin lähelle Bolshunovia. Yritin päästä hänen peesiin, mutta en pysynyt enää siinä. Viimeinen kierros oli aika vaikea, taktiikka oli kaikki tai ei mitään. Hyvä vapaan kisa kuitenkin.”

Miesten kilpailun voitti Norjan Simen Hegstad Krueger ennen Venäjän Sergey Ustiugovia ja kotikisoissa kilpailutta Sveitsin Dario Colognaa.

Tulokset

Kuuntele kommentteja Soundcloudista