Uutisen päiväys

4.3.2012← Takaisin

Seitsemän mieshiihtäjää pisteille sprintissä

Sami Jauhojärvi hiihti upeasti sprinttifinaaliin Salpausselän kisojen päätöspäivänä. Kilpailun voitti Ruotsin Emil Jönsson. Peräti seitsemän suomalaista hiihti maailmancupin pisteille. Suurin sinivalkoinen yllättäjä oli Toni Ketelä, joka oli 14:s uransa toisessa maailmancupin kilpailussa.

 

Toisen onni on toisen epäonni. Ennakkoon kovimman suomalaistykin Matias Strandvallin kaaduttua puolivälierässä, aukesi Jauhojärvelle hieman onnekkaasti paikka välieriin. Lauantain selkäkivut ja tukkoisuus olivat taaksejäänyttä elämää, kun 30-vuotias rovaniemeläinen porhalsi aina finaaliin saakka. Jauhojärvi paransi kerralla roimasti parasta maailmancupsijoitustaan olemalla viides.

-itteä sai taas sen verran potkittua takapuoleen eilen että ketutti illalla ja sai latinkia tähän päivään, Jauhojärvi totesi letkeään tyyliinsä. -Tottakai oli tuuriakin mukana, hän lisäsi viitaten Strandvallin kaatumiseen.

Suomalaiset ilonaiheet eivät loppuneet tähän. Kaksi uutta sinivalkoista nimeä kirjautti itsensä maailmancupin pistetaulukkoon, kun Toni Ketelä ja Antti Häkämies sijoittuivat komeasti kolmenkymmenen parhaan joukkoon. Häkämies oli 29:s ja Ketelä ylitti maaliviivan sensaatiomaisesti välieränsä kolmantena ollen lopputuloksissa 14:s.

-Kyllä on ollut hyvä päivä. Toinen kerta uralla maailmancupissa ja heti tuli pisteet plakkariin. Tyytyväinen pitää olla, iloitsi Ketelä.

-Hyvät fiilikset jäi vaikka valitettavasti tässä erässä olin ihan statistin roolissa. Ekat pisteet kyllä lämmittää mieltä. Kymmenen kertaa on yritetty ja kymmenes kerta tuotti tuloksen, kuvaili tuntojaan puolestaan Häkämies.

Muut cup-pisteille selvinneet suomalaiset olivat Lasse Paakkonen, Anssi Pentsinen, Kalle Lassila ja epäonninen Strandvall. Paakkonen oli 17:s ja Pentsinen 22:s. Lassila sprinttasi 25:ksi. Tulosluettelosta sijalta 27 löytyvä ykkössprintterimme Strandvall harmitteli kovasti J-mutkassa tapahtunutta haaveria.

-Tunsin oloni vahvaksi ja olis ollu voimia taistella nyt ainaki maaliviivalle asti eli harmittaa suunnattomasti. Suorastaan ottaa palloon kun ei päässyt näyttäämään kotiyleisön eessä mihin pystyy, totesi pettynyt Strandvall.

Toni Ketelän pisteille pääseminen tiesi sitä, että Suomi saa ensi kaudella kuusi mieshiihtäjää mukaan sprintteihin. Salpausselän kilpailut saivat näin kaikin puolin onnistuneen päätöksen maastohiihtäjien osalta.

Teksti: Matias Vierimaa/Laajasalon opisto

Maastohiihdon tiedotus - tiedotus@maastohiihto.fi