Uutisen päiväys

14.4.2013← Takaisin

Sami Jauhojärvi voitolla Suomen Cupin kokonaiskilpailun ykköseksi

Sami Jauhojärvi voitti vapaan 20 kilometrin kilpailun Rukan Suomen Cupissa ja vei samalla nimiinsä myös kokonaiskilpailun. Rovaniemeläinen tarvitsi voiton noustakseen Rukalta poissa olleen Ville Nousiaisen ohi cup-kärkeen, ja siinä hän onnistui. Päivän kilpailussa toiseksi tuli Jussi Simula ja kolmanneksi Iivo Niskanen.

Jauhojärvi sanoi lauantaina, että hänelle riittää olla kärjessä viimeinen metri. Stadionille tultaessa Jauhojärvi oli jo kärjessä eikä asemastaan luopunut loppusuorallakaan. Voitto tuli lopulta 0,9 sekunnin erolla.

”Melkoinen suksikeli oli tänään! Onneksi Petoteamin pojat tekivät töitä. Sipuli petti viimeisessä mäessä, tiesin, että siinä on maailmanluokan sprintteri vastassa (Anssi Pentsinen) ja lisäksi Iivo nuorena ja nopeana, joka pystyy haastamaan meikäläisen melko hyvinkin. Onneksi Jussi vähän hyydytti matkalla itseltään loppukiriä heikommaksi. Suomen Cup on kahdesti järjestetty, ja olen voittamaton Suomen Cupin kokonaiskilpailussa. Tämän jälkeen testailen suksia, loma alkoi tuossa 20 minuuttia sitten”, Jauhojärvi sanoi lehdistötilaisuudessa.

Simula oli kakkossijan tuoneeseen kilpailuunsa tyytyväinen.
”Ihan hyvä hiihto. Alkuun se oli sitä, että katsottiin, kenellä toimii suksi. Meillä toimi hyvin, ja pelimerkit olivat selvät. Koetin ajella Anssille kokonaiscupia ja peippailla siinä. Aika rauhassa sai hiihdellä loppuun asti. En meinaa metriäkään hiihtää enää tälle kaudelle”, Simula sanoi.

Iivo Niskanen jatkoi hyvää loppukauttaan vaikkei täysin tyytyväinen päiväänsä ollutkaan.
”Jos olisi ollut yhteisistä suksista minulla tuo Mikkosen pari, en olisi metriäkään odottanut. Vähän jäi harmittamaan. En ole tyytyväinen, mutta ihan hyvä päivä oli. Tavoite oli tänään voittaa, mutta en voittanut”, Niskanen sanoi.
Suomen Cupin kokonaiskilpailussa Jauhojärven ja Nousiaisen jälkeen kolmannen sijan vei Anssi Pentsinen.

Suomen Cup hyvällä tiellä


Suomen Cupin kilpailusarjan johtaja Hannu Koivusalo on kauteen ”yleisesti ottaen tyytyväinen.” Suomen Cup on tuonut seuroille hyvän paketin erityisesti viestien kautta, ja Koivusalo toivookin uusien tiimien ja viestiporukoiden syntymistä.

”Ensimmäisenä vuonna, kun tehdään kaikki ensimmäistä kertaa, on tietyn tyyppisiä haasteita. Tänä vuonna järjestelyt ja niiden hoitaminen olivat monta pykälää helpompia. Valmista ei ole vielä ja paljon on tekemistä. Hyvällä tiellä olemme siihen nähden, että kautta on vasta kaksi kautta mennyt. Ensi vuoden kalenteri vaikuttaa siltä, että cup-kausi alkaa 9. marraskuuta Vuokatissa, jonka jälkeen Rovaniemellä olisi vielä ennen Rukan maailmancupia. Sen jälkeen yksi osakilpailu ottaa paikkansa tammikuun puolivälistä ja finaalit jälleen huhtikuun alussa. Kilpailujen määrä SM:t mukaan lukien on kuusi viikonloppua, eikä ole realistista ainakaan tässä vaiheessa ajatella, että niitä enempää olisi”, Koivusalo sanoi.
 
Tulossivu: http://www.kev.fi/hiihto/suomen-cup/tulokset/