Uutisen päiväys

10.3.2012← Takaisin

Rönning voittajaksi Holmenkollenilla

    Maastohiihdon Maailmancup jatkui tänään Norjassa Holmenkollenilla miesten perinteisen hiihtotavan 50 km yhteislähtökilpailulla. Kipailun voittoon hiihti Norjan Eldar Rönning, jättäen kakkoseksi tiukassa loppusuorakamppailussa Sveitsin Dario Colognan. Kolmanneksi päivän kilpailussa Norjan Martin Johnsrud Sundby. Suomalaisedustajia päivän kisassa oli vain kaksi, Sami Jauhojärvi ja Lari Lehtonen. Molemmat suomalaiset myös maailmacup-pisteille, Jauhojärvi lopputuloksissa 13:s ja Lehtonen 23:s.


    Olosuhteet päivän kilpailuun Holmenkollenilla olivat haasteelliset ja kilpailu olikin hidasvauhtinen, Rönningin loppuaika 2.32.27,1 kertoo myös omalta osaltaan vaikeista olosuhteista.

    Kilpailun voitosta käytiin tiukka kamppailu loppusuoralla Rönningin ja Colognan välillä, kaksikko tuli rinta rinnan loppusuoraa vaihtaen useamman kerran johtopaikkaa. Rönning ratkaisi kisan lopulta edukseen viimeisillä kymmenillä metreillä loivassa nousussa ennen maalia, kun hän vaihtoi hiukan Colognaa aikaisemmin tasatyönnöstä vuorohiihtoon. Rönning lopulta 0,6 sekuntia ennen Colognaa maaliviivalla.

    Päivän suomalaisedustajat, Sami Jauhojärvi ja Lari Lehtonen pysyivät kisan pääjoukon mukana, Jauhojärvi kuten myös Lehtonenkin kävivät välillä myös pääjoukossa vetojuhdan paikalla. Viimeisellä kilometrillä kun kärkimiehet Rönningin johdolla lähtivät kiristämään vauhtia, joutuivat suomalaiset antamaan hiukan periksi, Jauhojärven loppusijoituksen ollessa 13:s ja Lehtosen 23:s.

    Sami Jauhojärvi kuvaili päivän kisaa perussuorittamiseksi:
    - Vähän parempaa odotin tältä päivältä, nyt oli sellaista perussuorittamista. Alku oli vähän hankalampaa kuin odotin, mutta 30 km jälkeen oli jo parempaa menoa. Se ainakin osoittaa sen, että tankkaus onnistui tälle päivälle oikein hyvin.

    Lari Lehtonen oli tyytyväinen kisan jälkeen:
    - Eihän tässä voi kuin tyytyväinen olla, meikäläisen paras 50 km ikinä. Tänään pysyin hyvin pääjoukon mukana koko matkan ja kyllä hiihtäminen pääjoukossa on huomattavasti helpompaa kuin sen takana, pääjoukossa tänään sai aika rauhassa hiihtää. Keli oli aika raskas, suksi puolestaan kyllä erinomainen tälle kelille. Kyllä tämä päivä antaa taas uskoa omaan tekemiseen, mukava jatkaa tästä kautta vielä eteenpäin.

    NORJA, HOLMENKOLLEN – Lopputulokset:
    Miehet 50 km, yhteislähtö (p):

     1. Eldar Rönning        NOR 2.32.27,1
     2. Dario Cologna        SUI +     0,6
     3. Martin Sundby        NOR +     5,8
     4. Maksim Vylegzhanin   RUS +     6,4
     5. Konstantin Glavatski RUS +     7,6
     6. Ilja Tshernusov      RUS +     8,5
     7. Aleksander Legkov    RUS +     8,6
     8. Johan Olsson         SWE +     8,9
     9. Niklas Dyrhaug       NOR +     9,1
    10. Devon Kershaw        CAN +     9,3
    -----------------------------------------------
    13. Sami Jauhojärvi          +    12,4
    23. L
    ari Lehtonen            +    25,0

    Maailmancupin pistetilanne 33/37 kilpailun jälkeen:

     1. Dario Cologna      SUI 1 900
     2. Devon Kershaw      CAN 1 214
     3. Petter Northug     NOR 1 199
     4. Aleksander Legkov RUS   954
     5. Marcus Hellner     SWE   935
    -----------------------------------------
    36. Sami Jauhojärvi          225
    39. Matti Heikkinen         
    207
    48. Matias Strandvall        178
    56. Anssi Pentsinen          143
    75. Lari Lehtonen             65
    79. Martti Jylhä              62

    Tuloksia: www.fis-ski.com

    Lisätietoja:

    Suomen Maastohiihto ry
    Magnar Dalen

    maastohiihdon A-maajoukkueen päävalmentaja
    puh: +358 45 113 3006

    Maastohiihdon tiedotus – tiedotus@maastohiihto.fi