Uutisen päiväys

3.2.2016← Takaisin

Pärmäkoski upeasti neljäs Drammenissa

Maastohiihdon maailmancup jatkui keskiviikkona Norjan Drammenissa sprinttikisoilla. Naisissa paras suomalainen oli Krista Pärmäkoski, joka sivakoi upeasti neljännelle sijalle. Miesten puolella parhaimmaksi sinivalkoiseksi ylsi Matias Strandvall oltuaan 19:s

"Tänään oli alusta asti hyvä päivä, aika-ajo jo lupasi hyvää. Tiesin vireen olevan ihan hyvä. Olen ihan tyytyväinen neljänteen sijaan, mutta tietysti olisin toivonut podium-sijoitusta. Urani paras sprinttisijoitus, niin siihen pitää olla tyytyväinen", päivän suomalaisonnistuja summasi.

Myös Mona-Liisa Nousiainen sivakoi välieriin oltuaan lopputuloksissa 11:s. Muista suomalaisista Leena Nurmen sijoitus oli 35:s ja Andrea Julinin 50:s.

"Tänään oli ensimmäistä kerrtaa semmoinen olo tuossa kisassa, että oli rento ja hyvä fiilis. Tuntui, että pääsi ensimmäisen kerran sille raivolevelille, että pystyi taistelemaan happoa vastaan", Nousiainen puolestaan kertoi.

Norjalaiset ottivat kisassa kaksoisvoiton, kun Maiken Caspersen Falla oli ykkönen ja maailmancupin kokonaiskisassa kakkosena oleva Ingvild Flugstad Östberg toinen. Pärmäkosken eteen kolmanneksi ehti Venäjän Natalia Matveeva.

Miesten puolella ykköseksi hiihti Norjan Petter Northug Jr. ennen maanmiehiään Ola Vigen Hattestadia ja Eirik Brandsdalia.

Suomalaisista Matias Strandvall sijoittui siis 19:nneksi, Martti Jylhä 21:nneksi ja Ristomatti Hakola 24:nneksi. Aika-ajoon jääneistä Juho Mikkonen päätyi sijalle 35, Toni Ketelä sijalle 42 ja Anssi Pentsinen sijalle 55.

"Aika-ajo hyvä, erävaiheessa tosi pehmeätä tekemistä ja kun ei ole tasuria ollenkaan, niin aika vaikeaa tässä on pärjätä", Jylhä kertoi tiiviisti.

Maailmancupin jatkuu viikonloppuna Oslossa. Miehet sivakoivat lauantaina 50 kilometriä ja naiset päivää myöhemmin 30 kilometriä.

Kuvassa Krista Pärmäkoski.

Tulokset:
Naiset
Miehet

Kommentit:
Anssi Pentsinen
Martti Jylhä
Matias Strandvall
Ristomatti Hakola

Andrea Julin
Leena Nurmi
Mona-Liisa Nousiainen
Krista Pärmäkoski