Uutisen päiväys

31.12.2011← Takaisin

Oberstdorfin sprintit Kowalczykin ja venäläismiesten näytöstä

    Tour de Skin kolmantena kilpailupäivänä ohjelmassa olivat sprintit perinteisellä hiihtotavalla. Naisten sprintin voittoon hiihti lähes näytöstyyliin Puolan Justyna Kowalczyk, kakkoseksi Norjan Marit Björgen ja kolmanneksi Norjan Astrid Jacobsen. Suomalaisista ainoana 12 parhaan joukkoon päivän kisassa selviytyi Krista Lähteenmäki, joka harmittavasti kaatui omassa välierässään, karsiutuen näin finaalista. Miesten sprinttikisa vuorostaan oli vahva venäläisnäytös, päivän finaaliin selvisi peräti neljä venäläistä. Suomalaismiesten osalta päivän parhaasta suorituksesta vastasi Sami Jauhojärvi, joka selvisi ainoana edustajanamme puolivälieriin. Miesten kisan voittoon Venäjän Nikita Kriukov. Alexey Petukhov päivän kisan kakkosena maaliin, Nikolay Morilov puolestaan kolmanneksi.

    Tour de Ski kiertue jatkoi matkaansa eilisen illan ja yön aikana Oberhofista etelään reilut 400 km päähän Oberstdorfiin, jossa Touria jatkettiin perinteisen hiihtotavan sprinteillä. Olosuhteet jatkuivat haasteellisina, Oberhofin lumisateet olivat vaihtuneet Oberstdorfissa vesisateeseen.

    Viisi naista jatkoon aika-ajoista, Lähteenmäki ainoana välieriin

    Suomalaisittain sprintin aika-ajot sujuivat mallikkaasti, Anne Kyllönen oli parhaana suomalaisena kuudes. Krista Lähteenmäki hiihti 8:nneksi, Riikka Sarasoja-Lilja 16:nneksi, Kerttu Niskanen 18:nneksi ja Aino-Kaisa Saarinen 25:nneksi. Laura Ahervo ja Riitta-Liisa Roponen puolestaan karsiutuivat, heidän sijoituksensa perätysten sijat 43 ja 44. Karsinnan nopeimmasta ajasta vastasi Touria johtava Puolan Justyna Kowalczyk.

    Puolivälierissä kolme suomalaisnaista, Saarinen, Kyllönen ja Sarasoja-Lilja hiihtivät samassa erässä, josta suoraan jatkoon menivät Venäjän Natalia Matveeva ja Ranskan Aurore Jean. Saarinen erän kolmas, Sarasoja-Lilja neljäs ja Kyllönen viides. Erässä pidettiin sen verran hidasta vauhtia, että suomalaisten ajat eivät aikavertailusta jatkoon riittäneet. Puolivälieristä ainoana suomalaisedustaja jatkoon välieriiin selviytyi Krista Lähteenmäki, joka hiihti viidennessä erässä yhdessä Kerttu Niskasen kanssa. Lähteenmäki erässä kakkoseksi helpolla hiihdolla, erittäin liukkaalla ja toimivalla suksella. Niskanen puolestaan erän neljäs ja näin hän karsiutui jatkosta.

    Lähteenmäen taival katkesi kovavauhtisessa välierässä kaatumiseen, erästä suoraan finaaliin Marit Björgen ja Ruotsin Ida Ingemarsdotter, aikavertailusta erästä finaaliin myös Venäjän Matveeva ja Norjan  Jacobsen. Yksi sprintin ennakkosuosikeista, USA:n Kikkan Randall kaatui myös välierässään ja karsiutui finaalista. Välierissä kovinta vauhtia piti jo aika-ajot voittanut Puolan Kowalczyk.

    Finaalissa puolalainen Kowalczyk jatkoi päivän taktiikkaansa, heti alusta asti kovaa vauhtia jolla yritetään hyydyttää muut jo ennen loppusuoraa. Taktiikka oli toimiva, sillä kovassa kunnossa oleva Kowalczyk karkasikin muilta viimeisessä nousussa, päästen loppulaskuun yli viidenkymmenen metrin erolla muihin, Björgenin tullessa tässä vaiheessa toisena. Kowalczyk hiihtikin kisan voittoon lähes näytöstyyliin, yli kolmen sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Björgeniin ja yli kuusi sekuntia nopeampi kuin päivän kisan kolmonen Norjan Astrid Jacobsen.

    Kowalczyk jatkaa Tourin kokonaiskisan kärjessä, kakkosena Norjan Björgen ja kolmantena Norjan Johaug. Suomalaisista parhaissa asemissa Tourin kokonaiskisassa jatkaa Aino-Kaisa Saarinen, joka jatkaa Tourilla neljäntenä, vajaat puolitoista minuuttia Kowalczykin perässä.

    Päivän parhaasta suomalaissuorituksesta vastannut Krista Lähteenmäki kommentoi omaa välieräänsä kisan jälkeen lyhyesti: ”Jotain piti keksiä välierässä että pääsee hidastuksiin. No, ei totta, ei siinä jatkopaikka ratkennut, kyllä siinä oli jo muut karanneet.”

    Miehissä Jauhojärvi ainoana jatkoon aika-ajoista

    Suomalaismiesten karsinta ei sujunut toivotulla tavalla, sillä ainoastaan Sami Jauhojärvi selviytyi aika-ajoista jatkoon. Jauhojärvi jäi karsinnan voittajasta, Aleksei Petuhovista viisi sekuntia. Muista suomalaisista lähimpänä jatkopaikkaa oli ensimmäisellä Tour de Skillään hiihtävä Ari Luusua, joka jäi harmittavasti jatkopaikasta vain 0,46 sekuntia sijoittuen 32:nneksi. Ville Nousiainen ja Lari Lehtonen karsiutuivat, kuten myös Matti Heikkinen, joka kaatui jo kolmannen kerran Tourilla. Nousiainen lopputuloksissa 48:s, Lehtonen 65:s ja Heikkinen 91:s.

    Puolivälierissä Sami Jauhojärvi sijoittui omassa erässään neljänneksi, karsiutuen jatkosta. Näin välierissä ja kahdentoista parhaan joukossa ei enää suomalaisia nähty. Välierissä kovinta vauhtia pitivät Venäläiset, Nikita Kriukovin johdolla. Venäläisten panos miesten kisassa erittäin vahva, kaikkiaan neljä venäläistä päivän kilpailun finaaliin. Finaaliin venäläisten (Kriukov, Petukhov, Morilov, Japarov) lisäksi Tourin kokonaiskilpailun voittoa vahvasti jahtaavat Sveitsin Dario Cologna ja Norjan Petter Northug.

    Finaalissa venäläiset huolehtivat vauhdinpidosta, ennen viimeistä nousua jo reilut kymmenen metriä kärjen takana ollut Northug kompuroi Colognan kanssa. Näin venäläiset ottivat neloisvoiton päivän kisassa, voittajaksi Nikita Kriukov. Alexey Petukhov kakkosena maaliin, Nikolay Morilov kolmanneksi ja Dmitriy Japarov neljänneksi.

    Tourin kokonaiskisassa toisena oleva sveitsiläinen Cologna jahtaa kärjessä olevaa Petter Northugia vain 4,8 sekunnin päässä. Suomalaisittain Touria parhaista asetelmista jatkaa kymmenentenä oleva Sami Jauhojärvi.

    Päävalmentaja Magnar Dalen kommentoi päivän kilpailua seuraavasti: ”Tänään oli vesisateineen yksi märimmistä päivistä maailmancupissa ja Tourilla. Ei aivan paras päivä meiltä, kaksi harmittavaa kaatumista, Krista (Lähteenmäki) ja Matti (Heikkinen). Venäläismiesten panos tänään oli todella kova, heillä näytti lisäksi olevan todella hyvin toimivat sukset tänään. Huominen tulee olemaan kelien suhteen myös haastava, kun ohjelmassa on skiathlon ja on löydettävä hyvät sukset niin perinteiselle kuin vapaalle sekä tietysti toimiva voitelu. Naisissa me pääsemme jatkamaan Tourin kokonaiskisaa hyvistä asetelmista, kun Aino-Kaisa on neljäntenä, Krista kuudentena ja Kerttu yhdeksäntenä.”

    Tour de Ski, tulokset, Oberstdorf 31.12.2011:

    Naiset, sprintti (p):

    1. Justyna Kowalczyk POL 2.45,3
    2. Marit Björgen NOR + 3,2
    3. Astrid Jacobsen NOR + 6,3
    4. Natalia Matvejeva RUS + 8,0
    5. Ida Ingemarsdotter SWE + 13,1
    6. Aurore Jean FRA + 13,8
    7. Ingvild Östberg NOR
    8. Charlotte Kalla SWE
    9. Kikkan Randall USA
    10. Ansatasia Dotsenko RUS
    11. Vesna Fabjan SLO
    12. Krista Lähteenmäki
    --------------------------------------
    16. Aino-Kaisa Saarinen
    17. Riikka Sarasoja-Lilja
    21. Anne Kyllönen
    43. Laura Ahervo
    44. Riitta-Liisa Roponen

    Miehet, sprintti (p):

    1. Nikita Krjukov RUS 2.28,6
    2. Aleksei Petuhov RUS + 0,7
    3. Nikolai Morilov RUS + 1,2
    4. Dimitri Japarov RUS + 1,7
    5. Dario Cologna SUI + 3,7
    6. Petter Northug NOR + 4,8
    7. Maksim Vilegzhanin RUS
    8. Maurice Manificat FRA
    9. Marcus Hellner SWE
    10. Teodor Peterson SWE
    --------------------------------------
    19. Sami Jauhojärvi
    32. Ari Luusua
    48. Ville Nousiainen
    65. Lari Lehtonen
    91. Matti Heikkinen

    Kokonaistilanteet Tour de Ski, 3/9 osakilpailun jälkeen:

    Naiset:
     
    1. Justyna Kowalczyk POL 33.39,2
    2. Marit Björgen NOR + 22,2
    3. Therese Johaug NOR +1.01,4
    4. Aino-Kaisa Saarinen +1.26,0
    5. Kikkan Randall USA +1.40,8
    6. Krista Lähteenmäki +1.44,3
    7. Ingvild Östberg NOR +1.56,8
    8. Charlotte Kalla SWE +1.59,7
    9. Kerttu Niskanen +2.13,9
    10. Katrin Zeller AUT +2.15,1
    11. Stefanie Böhler GER +2.18,6
    12. Astrid Jacobsen NOR +2.26,7
    13. Riikka Sarasoja-Lilja +2.29,2
    --------------------------------------
    16. Anne Kyllönen +2.40,9
    22. Riitta-Liisa Roponen +2.49,4
    25. Laura Ahervo +2.53,5


    Miehet:

    1. Petter Northug NOR 47.42,0
    2. Dario Cologna SUI + 4,8
    3. Dimitri Japarov RUS + 14,1
    4. Devon Kershaw CAN + 36,7
    5. Maurice Manificat FRA + 38,2
    6. Maksim Vilegzhanin RUS + 39,2
    7. Aleksander Legkov RUS + 40,0
    8. Axel Teichmann GER + 42,7
    9. Eldar Rönning NOR + 49,9
    10. Sami Jauhojärvi + 55,2
    11. Marcus Hellner SWE + 57,0
    12. Ilja Tshernusov RUS +1.02,2
    13. Giorgio Di Centa ITA +1.04,2
    --------------------------------------
    22. Matti Heikkinen +1.22,8
    23. Ville Nousiainen +1.42,2
    50. Ari Luusua +2.28,7
    53. Lari Lehtonen +2.37,0


    Lisätietoja:

    Suomen Maastohiihto ry
    Magnar Dalen
    maastohiihdon A-maajoukkueen päävalmentaja
    puh: +358 45 113 3006

    Maastohiihdon tiedotus – tiedotus@maastohiihto.fi

    Tour de Skitä voi seurata kotikatsomoista jokaisena kisapäivänä, radiosta YLE puheelta ja  televisiosta MTV3 MAX - kanavalta.