Uutisen päiväys

4.2.2016← Takaisin

Nuorten SM-kilpailut Vöyrillä sinetöivät nuorten MM- ja PM-joukkueet

Talven ensimmäisissä nuorten SM-kilpailuissa on viikonloppuna Vöyrillä paljon panosta, sillä mitaleiden lisäksi viikonloppu toimii katsastuksina niin nuorten MM- kuin PM-kilpailuihinkin.

Nuorten MM-kisoihin katsastettiin hiihtäjiä jo Vantaan Suomen Cupissa hiihdetyssä yhdistelmäkilpailussa. Sen lisäksi Vöyrillä niin lauantain sprintti kuin sunnuntaina naisten 10 kilometriä ja miesten 15 kilometriä toimivat katsastuksina. Hiihtäjien vauhtia on tarkkailtu myös muissa talven kilpailuissa. Sunnuntaina 20-vuotiaiden vauhtia verrataan myös nuorempiin ikäluokkiin samoilla matkoilla. Nuorten MM-kilpailut hiihdetään 22. –28. helmikuuta Romanian Rasnovissa.
”Siltä pohjalta mietimme kokoonpanoja. Joukkueessa tulee olemaan viidestä kuuteen urheilijaa per sukupuoli. On erittäin mukavaa, että SM-kilpailut ovat helmikuun alussa. Kaikkien pitäisi olla parhaassa kunnossa parhaaseen talviaikaan.  SM-tapahtumana erittäin hyvä, joka palvelee hyvin myös katsastuksena”, nuorten MM-ryhmän valmentaja Jussi Piirainen sanoo.
PM-kilpailuihin Otepäähän (26. –28.2.) valitaan kuusi naista ja kuusi miestä. Alle 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin joukkue valitaan Vöyrin kilpailuiden perusteella, sillä katsastuskilpailuja ovat molempien päivien kilpailut. Sunnuntaina 17- ja 18-ikäiset hiihtävät omissa sarjoissaan, mutta molemmat sarjat huomioidaan valintoja tehdessä.
”Olennaista on näyttöjä antaessa keskittyä hiihtämään hyvää vauhtia. Erittäin hyvä asia on, että SM-sprintti ja -normaalimatka ovat ohjelmassa ennen arvokisoja”, valmentaja Juho Halonen tiivistää.
Lisäksi alle 23-vuotiaille sunnuntain 10 ja 15 kilometrin perinteisen kilpailut toimivat tarkkailuina, varsinaiset katsastukset on sen ikäluokan osalta jo käyty. Nuorten arvokisajoukkueet julkistetaan viikonlopun jälkeen.

Järjestäjäseurat valmiina viikonloppuun

Nuorten SM-hiihtoihin on ilmoittautunut vajaat 200 naista ja miehiä reilut 230. Kisaviikonloppuna luvassa on siis yhteensä noin 760 suoritusta. Hiihtäjien määrä on odotusten mukainen, ja järjestäjäseurat Vörå IF ja IF Femman voivat jatkaa kilpailun valmistelua suunnitelman mukaan.
”Laskimme huvin vuoksi, miten nämä 400 hiihtäjää ja noin 400 huoltajaa hyödyttävät seutua ja seudun yrittäjiä. Kun laskemme yöpymiset, ruokailut ja osallistumismaksut perjantaista sunnuntaihin, niin seudulle tulee vähintään 150 000 euroa kisojen ansiosta, tai ainakin toivomme niin”, tulospalvelusta ja ilmoittautumisista vastaava Niklas Enlund naurahtaa.

Kisasivut: sm2016.fi
Sosiaalisessa mediassa: @NSMVOYRI Twitterissä, Instagramissa nsm_hiihdot_voyri sekä SHL:n kanavissa #nsmvöyri
Katsastukset ja tarkkailut kokonaisuudessaan: http://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/kilpailutoiminta/katsastukset-ja-tarkkailut/