Uutisen päiväys

13.12.2014← Takaisin

Niskanen upeasti kolmanneksi Davosissa

Kerttu Niskanen johti kolmossijallaan vahvaa suomalaisten panosta perinteisen kympillä maailmancupissa Davosissa. Anne Kyllönen löysi vaikeuksien jälkeen jälleen hyvän vireen ja sijoittui kahdeksanneksi, Laura Mononen otti uransa parhaan maailmancup-sijoitukseen oltuaan kymmenes. Norjan Therese Johaug hiihti ylivoimaiseen voittoon 42,5 sekunnin erolla Marit Björgeniin.

Niskanen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen viidentenä, mutta vauhti pysyi tuntumassa olleisiin nähden paremmin toisella kierroksella. Vielä 7,8 kilometrin kohdalla kolmossijassa kiinni oli Puolan Justyna Kowalczyk, jonka Niskanen kuitenkin päihitti lopulta selvästi. Kowalczyk oli lopulta seitsemäs.
”Tykkään tästä latuprofiilista paljon ja odotin itseltäni tässä kisassa paljon. On ollut vähän tukkoista, sellaista hirmu rentoa tai terävää hiihtoa ei ole vielä löytynyt. Omasta mielestäni olen kyllä mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Tulos ainakin on jo vähän parempaa. Mukava olla taas kolmen parhaan joukossa. Vähän oli yllätys kuitenkin”, Niskanen sanoi iloisena.
”Nousujen jälkeen tasaisella täytyy tehdä vielä kovasti töitä, useampana vuonna olen mäen päällä ollut vielä hyvillä sijoilla, mutta en ole jaksanut puristaa tasaista ja tuota loppua. Nyt oli kiva, että riitti. Yritin kyllä viimeisellä kerralla lyödä siellä sen minkä pääsen. Kun lähdin jonkun verran Justynan edellä, ihan lopussa kuulin, että viiden joukkoon hyvät mahdollisuudet. En kuullut, että olisin taistelemassa kolmannesta sijasta. Se oli yllätys”, johtajan tuoliin istumaan päässyt Niskanen tuumi.
Hän sanoi, että onnistuminen lauantaina oli tärkeää.
”Olen luottanut koko ajan siihen, että vaikka alkutalvi ei ole ollut niin hyvä kuin itse olen halunnut, olen koko ajan luottanut siihen, että kyllä se rentous jossain vaiheessa löytyy.”

Meno maistui Kyllöselle

Anne Kyllönen itki ilosta kilpailun jälkeen. Kahdeksas sija, 1.23,5 tappio kärkeen ja hyväntuntuinen hiihto maistuivat silmin nähden enemmän kuin hyvältä. Jalkavaiva ja sairastelut ovat nyt voitettu kanta.
”Viime tammikuusta alkaen on ollut niin paljon vaikeuksia, on vetänyt urheilijana niin nöyräksi kuin ikinä olla voi Nyt oppii arvostamaan taas sitä, kun kulkee ja kaikki on hyvin. Kun vaikeuksien jälkeen pystyy olemaan täällä taas ja hiihtämään hyvin…Tämä on minulle tosi suuri päivä”, Kyllönen sanoi.
Kajaanilainen sanoi, että ongelmien vyyhti on ollut kokonaisuutena suuri. Sen jälkeen hänen on täytynyt harjoitella kovaa, mutta tällä viikolla tilanne on kääntynyt.
”Nyt tuntuu, että on ensimmäinen viikko, kun taas on tosi paljon energiaa ja elämäniloa. Tein viikolla Livignossa tehoja, se meni tosi hyvin ja tuntui tosi hyvältä. Myös valmennusjohdolta tuli palautetta, että hyvän näköistä tekemistä. Tämä viikko on ollut tällä kaudella oikeastaan ensimmäinen, jolloin homma on alkanut toimia ja on taas tuntunut, että tässähän on ihan hyvässä kunnossa”, Kyllönen sanoi.
Laura Mononen oli jopa hämmentyneen iloinen hyvää alkukauttaan jatkaneesta 10. sijasta.
”En voi pettynytkään olla. Tavoite oli kyllä seuraavaksi päästä kymppisakkiin. Hiihto tuntui vähän hankalalta koko ajan, sellaiselta tasapaksulta. Tämä korkealla hiihtäminen tekee sen, että on pikkuisen erilaisen tuntuista. Ihan tyytyväinen olen kyllä! Olen alkutalvella aika paljon yrittänyt tekniikkaani parantaa, luulen saaneeni sitä rauhoitettua ja tehokkaammaksi”, Mononen sanoi iloisesti hymyillen.
Krista Pärmäkoski oli 14:s, mutta ikaalinen ei ollut hiihtoonsa lainkaan tyytyväinen.
”En keksi oikein mitään hyvää tällä hetkellä. Alusta lähtien oli ihan yhtä vaikeaa. Laskuissakin tuli tosi paljon takkiin, mutta ei ollut helppoa hiihtoakaan missään nimessä. Nyt on kuudes päivä korkealla, varmaan sen kymmenennen päivän jälkeen on parempaa. No, se oli sellainen kisa”, Pärmäkoski suuntasi ajatuksia jo eteenpäin.
Aino-Kaisa Saariselle 31. sijan (2.37,5 kärkeen) tuonut kilpailu jätti paljon mietittävää.
”En saa kroppaa tiukille. En oikein tiedä, mistä on kiinni. Oletin, että hiihto olisi mennyt eteenpäin, mutta ei se ole. Vk-vauhtia on helppo hiihtää, mutta täysiä en pysty”, Saarinen sanoi mietteliäänä.