Uutisen päiväys

22.2.2014← Takaisin

Niskanen taisteli neljänneksi 30 kilometrillä

Kerttu Niskanen taisteli vielä 30 kilometrilläkin hienosti neljänneksi päättäen ensimmäiset olympialaisensa tyylikkäästi. Krista Lähteenmäki oli 18:s, Aino-Kaisa Saarinen 21:s ja Riitta-Liisa Roponen 26:s. Norja otti kilpailussa kolmoisvoiton Marit Björgenin johdolla.

Niskanen oli 18 kilometrin väliajoissa kahdeksas, mutta putosi 20 kilometrissä suksien vaihdon jälkeen sijoituksellisesti. Hän oli 25 kilometrin väliajoissa 16:s, mutta rynnisti lopulta loppukirissä neljänneksi.
”Tiukille meni, jännitti itseänikin viimeisellä kierroksella, että näinkö kävi, että ryhmää en saa kiinni. Onneksi sain! Kun lähdin matkaan, sovittiin huollon kanssa, että katsotaan mitä muut tekee. Tarkkailin tilannetta. Suksi oli ihan hyvä, en mennyt vaihtamaan, kun ei menneet muutkaan. Huolto huusi ennen kahtakymppiä, että vaihdetaan, mutta säikähdin, kun kaikki muut jatkoivat. Ajattelin, että teinkö väärin, mutta tähän mennessäkin olen huoltoon uskonut ja kaikki on mennyt hyvin. En uskaltanut tehdä muuta ratkaisua kuin kaartaa vaihtoon. Minulla oli hyvä suksi viimeiselle kympille. Jouduin tekemään itse töitä tosissani, että sain ryhmän kiinni”, Niskanen kertasi ratkaisuja.
Lähteenmäen kilpailu alkoi hyvin pääryhmässä, ja norjalaisten karattuakin hän oli hyvin tuntumassa. Pian takaa tullut joukko sai yksin hiihtäneen Lähteenmäen kiinni ja Lähteenmäki päätyi hiihtämään pääjoukossa.
”Norjalaiset pystyivät vuorovedolla vetämään, enkä saanut porukkaa kiinni. Aavistuksen jäi harmittamaan, etten päässyt kolmikkoon mukaan. Taktiikkana oli lähteä kakkosparilla, mutta varmaan oli ykköspari, millä lähdin liikkeelle”, Lähteenmäki tuumi.
Saariselle kilpailu oli haastava.
”Oli kisojen raskain reissu. Heti alusta tekniikka ei lähtenyt toimimaan, piti vaan odotella, että missä vaiheessa lähtee. Onneksi oli nousujohteinen kilpailu. Alussa tuntui heti, että sääret puutuvat. Hyvä, että sain muutaman sijan napsittua”, Saarinen sanoi.
Riitta-Liisa Roposelle 30 kilometriä oli tällä kertaa hänen ainoa olympiastarttinsa.
”En usko, että sukset oli ongelma tänään. Yritin kyllä loppuun asti. Kyllä mielestäni huippukunto osui tänne, ja jos tämä on tulos, surkeahan se on. En tekisi valmistautumisessa mitään toisin. Hankala sanoa, mistä tämä johtuu”, kaikista tsemppiviesteistä kiitollinen Roponen sanoi.
Olympialaduilla hiihdetään vielä 50 kilometriä sunnuntaina.