Uutisen päiväys

18.11.2017← Takaisin

Niskanen ja Mononen pitivät parasta tahtia Rovaniemellä

Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Mononen voitti naisten 6 kilometrin perinteisen kilpailun ja Vuokatti Ski Team Kainuun Iivo Niskanen miesten 9 kilometrin perinteisen kilpailun Suomen Cupissa Rovaniemellä.

Mononen oli 7,3 sekuntia kautensa avannutta Kerttu Niskasta nopeampi. Aino-Kaisa Saarinen oli kolmas.

”Tänään oli ihan hyvää menoa, parempaa kuin viime vuonna tähän aikaan. Tuntemus oli parempi. Nämä ovat tärkeitä kisoja ennen maailmancupin alkua, saa vähän tuntumaa oikeaan kisavauhtiin. En tiedä uskalsinko ihan voittoa odottaa. Olin suunnitellut kisan kulun ihan hyvin ja ajatellut sen miten lähden hiihtämään, hyvä, että tuotti tulosta. Huomenna lähden tekniikan kautta hiihtämään”, Mononen sanoi.

Niskanen jätti Ristomatti Hakolan toiseksi 27,5 sekunnin erolla. Lauri Vuorinen oli kolmas.

”Ihan ahtaalle jouduttiin, mielellään olisin hiihtänyt vuorohiihtoa enemmänkin, mutta kovavauhtinen kisa. Perinteinen on aina sellainen, että siihen ei ole niin paljon vaadittu, että se lähtee kulkemaan. Siksi on keskitytty vapaaseen. Ne ovat nyt lähempänä toisiaan, mutta uskon, että tämän päivän kisa teki hyvää Rukaa ajatellen”, Niskanen tuumi.

Suomen Cupia johtavat kahden henkilökohtaisen osakilpailun jälkeen Anssi Pentsinen miehissä ja Anne Kyllönen naisten osalta. Rovaniemellä kilpaillaan sunnuntaina takaa-ajot.

Soundcloudissa kommentteja pressitilaisuudesta:

Iivo Niskanen: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/suomen-cup-miehet-9km-pressi-iivo-niskanen
Ristomatti Hakola: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/suomen-cup-miehet-9km-pressi-ristomatti-hakola
Lauri Vuorinen: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/suomen-cup-miehet-9km-pressi-lauri-vuorinen
Naisten pressi:  https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/rovaniemen-suomen-cup-naisten-6km-pressi

Videohaastattelut:

Mononen: https://www.facebook.com/hiihdonsuomencup/videos/2015608738721340/
Niskanen: https://www.facebook.com/hiihdonsuomencup/videos/2015639205384960/

Kuva: Touho Häkkinen

Miesten tulokset

Miesten pistetilanne

Naisten tulokset

Naisten pistetilanne