Uutisen päiväys

9.11.2013← Takaisin

Niskanen ja Mikkonen sprinttien ykköset Suomen Cup –avauksessa

Vieremän Koiton Kerttu Niskanen ja Kuhmo-Skin Juho Mikkonen ottivat Suomen Cupin avausosakilpailun voitot Vuokatissa. Perinteisen sprintissä pariskunnasta tiukemmalle joutui Niskanen, joka kävi loppuun asti kamppailua Anne Kyllösen kanssa. Mikkonen otti omansa hieman selvemmällä erolla ennen Sami Jauhojärveä.

Niskanen ja Kyllönen olivat päivän parhaat naishiihtäjät alusta loppuun. Niskanen oli ykkönen jo karsinnasta lähtien, karsinnan kakkonen Kyllönen hallitsi myös vakuuttavasti omia eriään. Loppukilpailussa Niskanen ja Kyllönen etenivät lähes tasatahtia viimeiseen mäkeen asti, jolloin Niskanen pääsi kärkeen ja piti asemansa loppuun asti. Maria Grundvall oli kolmas.
– Annen kanssa oli kova taistelu, mutta luotin omaan loppuuni. Hiihto tuntui hyvältä, ja ainoa taktiikka oli, että tuolla ”Hönkämäen” päällä olisin kärjessä, että saisin rauhassa aurailla laskun. Se onnistui, ja loppu tuli hyvin, Niskanen nauroi.
Hän kotiutui maajoukkueen Italian-leiriltä viikko sitten, joten hänelle itselleen oli hieman arvoitus, miten kilpailussa kulkisi.

– Olotila on kuitenkin ihan hyvä, ja toivotaan, että palautuminen jatkuu tästä eteenpäin hyvin, sunnuntaina innolla viestiin osallistuva Niskanen sanoo.

Iloinen kilpailukauden avauksestaan oli myös Anne Kyllönen, joka tunsi hiihtonsa olleen ”hyvää ja vahvaa” koko päivän.

– Vähän pelkäsin, että minkähänlaista on, kun olen aika kovaa treenannut. Mietin, ehdinköhän syttyä koko päivään, mutta hyvältä vaikutti, Kyllönen sanoi.
Miesten sprintissä Mikkonen hallitsi kilpailua melko selvästi. Vuokatti Ski Team Kainuun kaksikosta Jauhojärvi päihitti Martti Jylhän. Maajoukkuesprinttereistä Anssi Pentsinen oli neljäs ja finaalissa kaatunut Matias Strandvall kuudes.

– Ylivoimasta olin ehkä vähän yllättynyt, mutta en voitosta. Tiesin, että olen hyvässä kunnossa. Aika herkästi vielä hapotti, mutta ihan tyytyväinen olen, Mikkonen sanoi.

– Positiivinen päivä oli omalta osaltani. Loppua kohti valmiimpaa, alkoi pikkuhiljaa alussakin kerkeämään, Jauhojärvi tuumi.

Sunnuntaina hiihdetään viestit.

Tulokset