Uutisen päiväys

17.3.2013← Takaisin

Niskanen ja Kauppinen 23-vuotiaiden tuplamestareiksi Taivalkoskella

Iivo Niskanen ja Tanja Kauppinen hiihtivät 23-vuotiaiden tuplamestareiksi kauden viimeisenä nuorten SM-kisaviikonloppuna Taivalkoskella. Viikonloppuna molemmat matkat voittivat myös 20-vuotiassa Antti Ojansivu sekä 17-vuotiaissa Lauri Lepistö.

Niskanen jätti perinteisen 15 kilometrillä toiseksi sijoittuneen Ristomatti Hakolan 35,6 sekunnin päähän.
”Hyvä, tasavahva rutiinisuoritus, ei ajettu mersulla. Yleensä vahvuuteni ovat ylämäessä, tänään pärjäsin tasaisella. Väsymys alkaa näkyä.” Niskanen kuvailee.
N23-sarjan molempien päivien voittaja Tanja Kauppinen piti perinteistä ennakkoon heikompana hiihtotapanaan mutta kertoo vireen olleen sunnuntaina kympillä kohdillaan. Mestaruus tuli 12,1 sekunnin erolla Anni Kainulaiseen.
"Kiristin loppuun niin paljon kuin lähti. Vapaa on minulle vahvempi tyyli, mutta olen todella tyytyväinen molempiin kisoihin", hän kertoo.
Antti Ojansivu vei 20-vuotiaissa kultaa 19 sekunnin erolla Ville Ahoseen.
"Alussa olin kärjestä yhdeksän sekuntia, keskityin tasaiseen vauhdinjakoon. Kokonaisuudessaan päivä oli hyvä." Ojansivu kertoo kuitenkin pitäneensä enemmän eilisestä vapaan hiihtotyylin kisasta.
Vastaavanikäisissä naisissa Saana Kemppainen otti sairastelujen rikkoman kauden ensimmäisen SM-mitalinsa. Voitto kympillä tuli 14,4 sekunnin erolla Krista Niiraseen.
"Aloitin reippaasti ja pelkäsin vähän hyytymistä. Onneksi sitä ei kuitenkaan tullut”, Kemppainen sanoo.
17-vuotiaissa mestaruudet veivät Johanna Matintalo ja Lauri Lepistö, 18-vuotiaissa Nea Katajala ja Lauri Vuorinen. Viikonvaihteen neljäs tuplamestari Lepistö vei kultaa vain 4,3 sekunnin erolla Juuso Haaralaan.
”En ollut kisaan oikein tyytyväinen, tänään ei löytynyt terävyyttä. Sijoitukseen on kuitenkin oltava tyytyväinen”, Lepistö sanoi.

Lähde, lisätietoja ja tulossivu