Uutisen päiväys

25.11.2012← Takaisin

Naisten viestijoukkueille viides ja seitsemäs sija

    Suomen naisten viestijoukkueet hiihtivät Jällivaaran maailmancupissa sijoille viisi ja seitsemän. Viidenneksi sijoittuneessa ykkösjoukkueessa hiihtivät Anne Kyllönen, Kerttu Niskanen, Riitta-Liisa Roponen ja Riikka Sarasoja-Lilja ja kakkosjoukkueessa puolestaan Aino-Kaisa Saarinen, Maria Grundvall, Laura Ahervo ja Krista Lähteenmäki.

    - Hiihtona tämä oli hyväntuntoista ja olen ihan tyytyväinen siihen, mutta tein itse väärän suksivalinnan. Otin aivan liian jäykän suksen. Tämänpäiväinen hiihto oli perusvarmaa tekemistä, Anne Kyllönen kommentoi.
    Viides sija ei kajaanilaishiihtäjässä suuria tunteenpurkauksia aiheuta.
    - Totta kai olisi ollut mukava taistella podiumsijoista, mutta meillä on vahva joukkue ja jokainen pystyy kauden aikana petraamaan kuntoaan. Val di Fiemmeen on vielä onneksi aikaa ja saadaan tuloslista myllättyä uusiksi sitten MM-kisoissa, Kyllönen kertoo.

    Naisten viestin kolmannen osuuden hiihtänyt Riitta-Liisa kertoi ottaneensa alamäet varman päälle.
    - Hiihto meni omalta osalta ihan hyvin. Parantamisen varaakin jäi, en uskaltanut mennä laskuihin niin kovaa kuin Ruotsin Larsen (Lisa). Ne kohdat missä kunto ratkaisee, menivät hyvin, mutta kyllähän kisoissa aina mäetkin lasketaan, Roponen kertoo.
    - On kuitenkin helpompi loppukautta ajatellen, että kunto on hyvä. Kyllä minä tuosta mäenlaskusta itseäni moitin, mutta on se ihan eri homma viestissä, kun on pakko ottaa enemmän varman päälle, ettei pilaa koko joukkueen suoritusta, Roponen analysoi suoritustaan.

    Ankkuriosuuden hiihtänyt Riikka Sarasoja-Lilja aloitti osuutensa vauhdikkaasti.
    - Jos olisin järkevästi hiihtänyt, niin olisin aloittanut rauhallisemmin. Kallan alkuvauhti oli kovempi kuin odotin. Oli liian raakaa minulle. Rauhallisemmalla aloituksella olisi lopussa ollut enemmän annettavaa, Sarasoja-Lilja pohtii.
    - Tämä ei ollut vielä arvokisaviesti ja meillä oli lupa kokeilla. Kokeilin ja tällä kertaa se ei valitettavasti tuottanut tulosta, en ollutkaan niin kovassa kunnossa kuin oletin. Kalla oli niin kova, etten pysynyt peesissä, Sarasoja-Lilja toteaa.

    Naisten 4x5km viesti Jällivaaran maailmancup

    1. Norja I      45.32,2
    2. Ruotsi I     +19,4
    3. Yhdysvallat +28,2
    4. Norja II     +28,7
    5. Suomi I     +47,8
    6. Venäjä I    +1.10,6
    7. Suomi II    +1.23,7

     

    Tuloslista kokonaisuudessaan:
    http://www.fiscrosscountry.com/events-places/race-results/gaellivare,20655.html