Uutisen päiväys

3.1.2015← Takaisin

Naisten Tour de Skin avaus sujui odotetusti

Tour de Ski alkoi kolmen kilometrin vapaan hiihtotavan prologilla. Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan vapaan prologi sujui odotusten mukaisesti. Suomalaisten parhaasta tuloksesta vastasi 11:nneksi sijoittunut Kerttu Niskanen. Lauantain avauskisassa katsottiin asemat sunnuntain perinteisen kympin takaa-ajoon.

Maastohiihdon päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan Tour de Skin avauskisa, Oberstdorfin vapaan prologi sujui naisilta odotusten mukaisesti: ”Norjalaisten ylivoima on näkyvää, varsinkin Björgenin (Marit) vauhti oli huima. Suomalaisten sijoitukset vapaalla hiihtotavalla, jos ajatellaan vaikka vapaan sprintin aika-ajoja ja niihin peilaa, niin aika samantyyppinen suoritus oli tämä prologi eli siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ei suuntaan ei toiseen. Kristasta (Pärmäkoski) näki sen, että on sairastelua taustalla.”

Naisten prologissa hiihdettiin kaksi kertaa 1,6 kilometrin lenkki. Suomalaisten parhaasta sijoituksesta vastasi 11:nneksi hiihtänyt Kerttu Niskanen: ”Enhän minä vapaan kolmoselta hirveitä odota, mutta jäi kyllä hampaankoloon. Paremminkin olisin kisan halunnut vetää. Mutta nyt on päästetty ensimmäiset höyryt pihalle ja ihan kohtalainen tourin avaus. Tästä on ihan hyvä jatkaa. Tänään oli vauhdikas keli ja tuntui, että paikoitellen ehkä vähän häselsin menemään. Tuntuu, että kolmonen on lyhyt matka, mutta täällä se on kuitenkin kova, kun on jyrkkiä isoja nousuja. En mitenkään murehdi kuitenkaan.”
Huomenna ohjelmassa on kymmenen kilometrin perinteisen kisa. ”Jonkunnäköinen taktiikka pitää ennen kisaa luoda, mutta kisan aikana se aina selviää, miten siellä lähdetään menemään ja mikä on oma päivän vire”, Niskanen kertoo.

Laura Mononen pystyi uransa toistaiseksi parhaaseen Tour de Skin prologiin, vaikka startissa sydän löikin silkasta säikähdyksestä pari ylimääräistä lyöntiä: ”Mulla upposi sauva lumeen, kun lähdin lähtöportista, ja jouduin pysähtymään. Siinä meni muutama sekunti. Ekalla työnnöllä sauva upposi niin pahasti ja niin syvälle, että se taipui. Minä jo säikähdin, että menee sauva poikki, mutta sain nykästyä pois. Tuntui siinä, että varmaan adrenaliini nousi vielä entisestään. Tuli pieni hätäännys, mutta onneksi pääsin hyvin matkaan ja lopputulos on noinkin hyvä”, Mononen nauraa ja jatkaa hiihtotaktiikan tänään onnistuneen: ”Taktiikkana oli lähteä rauhallisesti ja kiristää loppua kohti. Kyllä mä olen tyytyväinen kolmen kilometrin kisaksi ja mitä olen näitä prologeja täällä aiemmin hiihtänyt, niin olihan tämä selvästi parhaasta päästä.”

26:nneksi hiihtänyt Anne Kyllönen: ”Ihan tyytyväinen olen tämän päivän kisaan, oli tänään ihan hyvä hiihto minulta. Tuntui, että löytyi hetkittäin rytmiäkin hiihtämiseen. Tästä on nyt kiva jatkaa eteenpäin kisoja ja kohti vähän mieluisimpia matkoja. Touri on nyt tältä vuodelta avattu ja huomenna lähden hiihtämään omaa hyvää hiihtoa. Siinä on hyviä selkiä paljon edessäpäin. Toivottavasti niitä saan muutamia napattuakin.”

Aino-Kaisa Saarinen on edellisen kerran hiihtänyt maailmancupissa vapaalla viime keväänä Falunissa. Tour de Skin avauksen 33:s sija helpotti epävarmuutta. ”Olen tyytyväinen tähän starttiin. Kun en periaatteessa yhtään tiennyt, missä mennään, niin nyt on helpottunut olo. Ensimmäinen kierros meni hyvin. Toisen kierroksen nousuun mun vapaa vähän levähti taas, mutta maaliin tulin taas nousun päältä hyvin. Sain hengityksen tiukille, mikä on hyvä asia. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tähän aloitukseen”, Saarinen kertoo ja kääntää katseensa jo huomiseen 10 kilometrin perinteisen takaa-ajoon: ” Tästä on hyvä lähteä parantamaan asemia lopputouria kohden. Toivottavasti saan huomenna vilkun päälle ja olen mieluummin ohittajan asemassa kuin ohitettavana. Tuntuu, että nyt peli on avattu, on hyvä mieli ja huomattavasti helpompi lähteä jatkamaan. Eilen oli sellainen olo, ettei yhtään tiedä mitä hiihto nyt on. Helpottaa, ukn tietää missä mennään.”

Tour de Skin prologista kolmen kärjelle on tarjolla myös bonussekunteja: voittajalle 15, toiseksi sijoittuneelle 10 ja kolmannelle 5 sekuntia. ”Tätä kisaa ei ole ikinä voitettu prologissa. Toki sillä henkisesti on merkitystä, norjalaisten ylivoima tarkoita, että keulasta liikkuu porukkaa aika sukkelaan pois, mutta siinä takana on tasaisesti porukkaa ja huomenna kun hiihdetään pursuitia, niin mahdollisuudet on mihin vaan.  Jos suksi kulkee, niin kovia hiihtäjiä on koko ajan ympärillä ja sijoituksia pystyy muuttamaan, vaikka kuinka paljon”, päävalmentaja Jylhä kommentoi.

34:nneksi sijoittunut Krista Pärmäkoski oli vielä viikko sitten kuumeessa. ”Missään nimessä ei hiihto ollut sellaista mitä odotin. Varmasti tauti näkyy vielä suorituksessa. Nyt mennään kisa kerrallaan. Toistaiseksi olen vielä huomenna lähdössä kisaamaan, katsotaan mihin suuntaan tämä nyt lähtee, lähdenkö tervehtymään vai lähteekö huonompaan suuntaan menemään, kun sai  tällaisen kovan kisan tähän hiihdettyä. Kisa kerrallaan mennään. Huominen ratkaisee aika paljon. Mulla oli vielä sunnuntaina kuumetta, niin tässä ei ole kovin montaa päivää siitä. Jos huomenna sattuu kulkemaan, niin tuskin lähden kotimatkalle. Vaikea mut silloin on täältä saada pois”, Pärmäkoski naurahtaa.

Naisten prologin tulokset
Tour de Skin kokonaistilanne